Kerran vielä, meri

Meri, ruskea ja vaahtopäinen

Tuulee, meri velloo. Vesi on ruskehtavan sävyistä, mutta valkoiset vaahtopäät kirkastavat sen olemusta.

Meri kasauttaa rannoille kaikennäköistä. Tämä ei kuitenkaan ole ihmisen pois heittämää, vaikka kyllä sitäkin oli.

Löytyihän sitä kukkivaakin rannan tuntumasta. Simpukoita, rentukoita ja raikasta meri-ilmaa, siinä tämän päivän kuvausretki. Kuvien ulkopuolelta täytyy mainita ilmassa kierelleet tervapääskyt. Kuvia en yrittänyt ottaa laisinkaan niistä käytössä olleen putken vuoksi.

Tuima tuijottelija

Pihalla häärätessäni tunsin, että joku minua tuijottaa. Katselin ympärilleni ja huomasin sellaisen kaunis rintaisen, mutta hiukan tuimailmeisen seurailijan  istuvan pensasaidan varjossa,puun päällä.

Sydämeni hypähti ja teki voltin, tunnistin tuon pikkuisen sinirinnaksi. Harvoin olen kohdannut tämän kauniin kesäasukin.
Olin paikallani pitkään ja varovasti hivuttauduin ovea kohti, pitäisi saada kamera.

Kameran kanssa takaisin pihalle, kotvan siellä tähyiltyäni näin liikettä pensaikossa. Siellähän se ystävä istui, etsien katseellaan maasta naposteltavaa.

Nyt sitten takaisin pihatöihin ja kamera lähettyville, jospa tulisi muitakin vieraita piipahtaan.

Auringon tuoja

Kallion ja mäntyjen liitto

Satavan metsäpolku kutsuu hieman sumuisena aamuna.

Painan mieleeni polun varren yksityiskohtia. Olenhan vieraassa ympäristössä ja ihan yksin, lisäksi omaan huonon suuntavaiston.

Polku kuljettaa kohti sumussa erottuvaa kalliota.  Metsä tuoksuu, mustarastaat lurittelevat sointujaan, niin ihmeen rauhallista.

Ympäristö on kaunis. Käkkyräisiä mäntyjä, sileää kallion pintaa, jota sammaleet ja jäkälät kuvioivat. Sumu antaa oman hieman jännittävän lisän, mutta olen turvallisin mielin. Olen painanut polun mieleeni, annan kallion viedä, ihailen tätä vierasta näkymää.

Menen aina vain edemmäs, jossain täytyy olla se korkein kohta. Aavistan, että edessä voisi olla näkymä merelle, olemmehan saaressa.

Edessä kallio hieman nousee. Kaikkialla on kauniita, vääntyneitä puiden muotoja.

Ja vihdoin!
Kyllä, huippu on valloitettu. Sumussa häämöttää merta ja saaria. Harmi, että ilma on sumuinen, mutta toisaalta, sää antoi mukavan lisän tälle metsäretkelle.

No, enhän minä sitä polkua löytänyt. Aikani metsässä harhailtuani löysin pienelle tielle ja se johdatteli taas isommalle kulkutielle ja sitten lopulta sille oikealle, joka vei turvallisesti perille.