Joulukuun ensimmäinen

Joulukuun ensimmäisenä päivänä oli nollakeli, mutta meren rannalla puhalsi tuuli ja tuntui kovin hyiseltä.
Meri jäätyy, talvi tulee, niinhän sitä uskoi.
Nyt on ollut lämmintä, ihan plussaa mittari osoittanut, vettä satanut, lumet melkein tyystin sulaneet ja paikoitellen tosi liukasta.
Oudolta tuntuu joulu tällaisen sään vallitessa ja päivien alakuloinen harmaus.

Hemningberg, vanha kalastajakylä

Mutkaisen ja kapean tien jälkeen avautuu lahden poukama, tuolla pitäisi sijaita Hamningbergin vanha kalastajakylä.
Ilma on utuinen, mutta aurinkoinen. Kaukaisuus verhoutuu kuin savuun, joka liikkuu maiseman yllä.

Vanha kalastajakylä levittäytyy Jäämeren pohjukkaan, se on Euroopan koillisin osa. Kylästä on poistuneet kalastajat, mutta talot ovat kesäasukkaiden asuttamia. Kylään ei aurata tietä talvikuukausina, joten se herää henkiin vasta lumien sulattua.


 

Vaikka Jäämeri ei julmasti ärjykkään, niin se näyttää silti voimansa, kun mainingit iskeytyvät aallonmurtajaan. Kalastaja aallonmurtajan nokalla on pieni, verrattuna jylhään ympäristöön.
Aallonmurtajaa ei rakennettu valmiiksi ja väki kaikkosi kylästä, kun elinkeino, kalastus, sammui. Vielä pari vuotta sitten, tälle paikalle johti tie, mutta nyt se oli raivattu pois. Jäämeren suolainen vesi rapauttaa  voimallaan lopulta ihmisten aikaansaannokset.

Joitakin viitteitä on vanhasta elinkeinosta ja niistä taidetaan pitää hyvää huolta. Hamningberg on kesäisin matkailijoiden yhtenä käyntikohteena Varangin rantamilla.

Hei, onko tuo kettu. On se, kotikettu vai onko ketut tosiaan täällä näin kesyjä, että istuvat keskellä päivää pihapiirissä.
Siinä se meitä katseli, rapsutteli aikansa korvallistaan ja siirtyi lähemmäksi autoa, kuskin puolelle.

Juoksenteli auton edessä ja siirtyi oikealle puolen, odotti tietenkin jotain suupalaa. Ketut kuulema ovat Varangissa kesyjä ja tulevat tienreunaan odottamaan matkalaisten antimia.
Kesäajan kulkijat syöttävät kettuja ja talvella paikalliset jahtaavat, sillä kettu voimakkaampana vie naalilta elintilaa. Kettu taitaa olla sellainen tulokas ja paikalliset haluaisivat naalikannan elinvoimaisemmaksi.

Hemningbergin kylällä on mielenkiintoiset vaiheet, niistä löytyy kyllä tietoa netistä. Kunhan aika antaa myöten, niin täytynee tutustua tarkemmin.

Varjakan kesämaisemaa

Oulunsalon Varjakassa sijaitsee huvialussatama. Se ei ole suuren suuri, mutta ei aivan pienen pienikään.

Aallonmurtajalta voi kapuloida lossilla Varjakansaaren, jossa aikanaan oli pohjoismaiden suurin saha. Saareen ei ole pitkä matka ja matka sujuu hyvinkin lihasvoimilla ja vaikkapa hieman heikoimmillakin.
Salmessa on kuitenkin tapahtunut sahan aikoihin onnettomuus, joka vaati myös ihmisuhreja.
Saaren rannoilla on kerros losoja, jotka pikkuhiljaa lahoavat ja muuttuvat yhdeksi saaren kanssa.

Aallonmurtajalta avautuu näkymä Akionsaareen.

Varjakan Kartanon pihapiiriä. Kartanossa on kahvila, näyttelytilat ja kesän aikaan monenlaista ohjelmaa.

Kerran vielä, meri

Meri, ruskea ja vaahtopäinen

Tuulee, meri velloo. Vesi on ruskehtavan sävyistä, mutta valkoiset vaahtopäät kirkastavat sen olemusta.

Meri kasauttaa rannoille kaikennäköistä. Tämä ei kuitenkaan ole ihmisen pois heittämää, vaikka kyllä sitäkin oli.

Löytyihän sitä kukkivaakin rannan tuntumasta. Simpukoita, rentukoita ja raikasta meri-ilmaa, siinä tämän päivän kuvausretki. Kuvien ulkopuolelta täytyy mainita ilmassa kierelleet tervapääskyt. Kuvia en yrittänyt ottaa laisinkaan niistä käytössä olleen putken vuoksi.

Valkoiset purjeet

Maanantaina oli ihan mukavan aurinkoinen ilma. Aurigossa kylpevä sää oli houkutellut purjehtioita vielä iltapäivälläkin meren aalloille.

Valoa, väriä ja savua

Leijuvat saaret yllä meren

Runtelinharju

Tänään oli loistava ilma, aurinkoa ja sopivasti tuulta, jotta pienemmät itikat kyytiä saivat.
Aamulehdessä  uutinen kauniista luontokohteesta ja täytyihän se heti tuoreeltaan lähteä katsastamaan.

Tietä etsiessä putkahdettiin kalasatamaan Kellon Kiviniemessä. Eipä täälläkään ole tullut ennen käytyä.
Merta, veneitä, niitä katseltiin. Tuuli puhalsi mastoihin ja pani ne soimaan, sitä kuunneltiin.

Matka jatkui. Hieman kierreltiin sinne sun tänne, kun reitti ei ollut tuttu, mutta löydettiinhän me, Runtelinharjulle.
Harju nousee lähes tulkoon suoraan merenrannasta, no pienoinen tasamaa-alue välissä, mutta ei sitä harjulta katsottaessa huomaa. Harju on suojeltu, mutta aivan vieressä alkaa soranottoalueet.
Älä katso taaksepäin, vaan eteenpäin, missä meri häipyy horisonttiin ja ajatus saa siivet.

Pirunpeltoja, niitä oli vielä jäljellä. Kaikki ei ollut kadonnut koneiden ahnaisiin kitoihin.