Heräsin aamuyöstä ja koska uni ei enään tullut, nousin.
Käytin koiran ulkona, ilma tuntui ihanan raikkaalta, olisikohan usvaa.
Kamera kainalossa hiljaisille teille.
Ilokseni huomasin, usvaa, kuin leijailevaa savua.
Se eteni metsän reunassa hiljaa viipyillen, hyväillen ohimennessään ladon harmaita seiniä.
Näkymä, kuin jostain Suomi-elokuvasta
Auringonsäteet ryöpsähtävät yhtenä valokimppuna puiden lomasta ja törmäävät savunharmaaseen seinämään, syntyy "aurinkousvaa".
Matalalta paistava aurinko luo puiden ja leijuvan usvan kanssa satumaisen maiseman, jota katsellessa tuntee suunnatonta mielihyvää.
Rannalle saapuessa aamu saa hillityimpiä värisävyjä.
Hennot värit ja vastarannalla leijuva utuharso loihtii katsojalle pastellisävyisen maiseman, kuin maalauksen.
Valo tunkeutuu kapeana puiden lomasta.
Luonnon oma kohdevalo, jonka valokiilassa tanssii kastepisaroilla koristellut heinät ja horsmat.
Välähdyksen omaisesti lankeaa viimeiset säteet peltoaukiolle.
Kohta valoleikki ja usva ovat poissa.
Aurinko valloittaa taas kerran, uuden päivän.
