Vihdoinkin, pelloilla elämää

Tai ainakin alkua sille, sillä sain kaksi merihanhea kuvaan.

Kaukana ovat, mutta kyllä ne hanhiksi tunnistaa.
Parissa päivässä on lumet sulaneet vauhdilla, eikä linnut ole ehtineet oikein siihen mukaan.
Ei näkynyt tutuilla pelloilla vielä töyhtöhyyppiäkään, vaikka yleensä valloittavat paljaat paikat aika varhain ja nyt näkyy maata jo reippaasti.

Hiippailin aina vain lähemmäksi tätä pariskuntaa, mutta hanhet ovat aika arkoja. Siirtyivät lyllertäen sitten kauemmaksi, kun huomasivat, että tunkeilen ruokarauhaa häiritsemään liian lähelle.

Näiden yläpuolella kävi toinenkin pariskunta tekemässä kaaroksen kaklattaen, eivät kuitenkaan laskeutuneet.

Nyt näyttää ilma vähän kirkastuvan, niin jospa käyn minäkin kaarroksen pyörällä tekemässä peltojen tuntumassa.
Aamulla sitten varhain liikkeelle, jos näkisi sitten isomman joukon tuolla ruokailemassa.

Pellolle tähyilen

Tähyilen metsän reunassa odottaen hanhia ja joutsenia, pellolle, jossa eilen ruokailivat. Pääni yli lentää yksinäinen hanhi ja laskeutuu alas. Ajattelen, että on tiedustelija, katsastaa ruokapaikan turvallisuuden ja ilmoittaa muille, reitti selvä. Jostain kuuluu joutsenten ääniä ja kaklatusta, mutta ei näy muita tulevaksi.
Vesi on vielä jäässä yön jäljiltä, ehkäpä iltapäivällä olisi ruokailijoita enemmän.

Töyhtöhyyppä tepastelee jäätyneen veden päällä, noukkasten silloin tällöin jotain nokkaansa. Yksinään saa vielä pellolla kulkea.

Nousee siivilleen päästellen kissamaisia naukaisuja, varmaankin kutsuu kumppaneita kisailemaan kanssaan.