Talven ihmemaa

Koitelin upea talviasu

Sunnuntaina pistäydyttiin -23 asteen pakkasessa Koiteilinkoskella, Kiimingissä.
Paikka on nyt tosi upeassa talvisessa asussaan.
Ohuen pilviverhon takaa aurinko lähetti hajavaloa, suoranaista auringonpaistetta ei ollut, siis sää oli kaikkein parhainta.

Ihan hyvin muuten siellä tarkeni, mutta silmälasit jäätyivät, vasen linssi, niin ettei sillä nähnyt laisinkaan.
Välillä lämmittelin laseja, että olisi jotenkin nähnyt kuvata, kun täytyi säädöt nähdä, joka minulla tapahtuu manuaalisesti. Ei johdu kameran puutteista vaan omasta jääräpäisyydestä.

Vettä piisasi ja joki tulvi.
Eräässäkin kohdin vesi oli pakastunut reunoilta ja muodostanut vallit virtaavan veden reunoille. Vesi oli tuolla kohdin korkeammalla kuin rannalla seisoja, mielenkiintoinen kokemus.

Parkkipaikalla oli useampi auto ja kuvaajia paikalla kolmijalkoineen. 

Koiteli vetää puoleensa luontokuvaajia ja reippailijoita, eikä mikään ihme, onhan se Oulun helmi, nyt kun Kiiminki kuuluu Ouluun.

Henkeä salpaavan kaunista oli kaikkealle minne katseensa käänsi.

Harmi, kun kohde on sen verran kaukana omasta lähtöpisteestä, että on harvinaista herkkua käydä koskella.

Jospa olisi kävelymatkan päässä, kuin eräillä, niin olisinpa ahkera kulkija poluilla ja silloilla.

Kyllä talvi lumineen ja pakkasineen on kaunista aikaa, siitä en jäisi paitsi. 

Joulun aikoihin näytti jo huolestuttavalta, mutta saatiinhaan se satumaa, kaikkine kimmeltävine säihkeineen ja kuorrutuksineen.

Veden pauhua

Koiteli kuohui ja vettä virtasi.
Veden pauhatessa ja vaahdotessa totesin: ei minusta koskien kuvaajaa tule. Näin rajussa vedessä on jotain todella suurta ja pelottavaa, jota en osaa lähestyä.

Suuret vesimassat vyöryvät vihaisesti eteenpäin, ne ovat tosi vihaisia ja tahtovat nielaista sinut.
Kummasti tuo jatkuva veden myllerrys myös lumoaa katsojansa ja silmä hakee jotain pysyvämpää.

Kallioiden koloissa kaaosmainen myllerrys hieman laantuu.
Veden läpi kuultavat kivet hehkuvat, veden liikehdintä on maltillisempaa ja se rauhoittaa.
Taidan pitää hiljaa vellovista vesistä, joiden väri- ja äänimaailma on säyseämpää.

Keväiset kosket ovat hienoja luonnon näytelmiä, mutta kohde täytyy tuntea omakseen, jotta sitä voi kuvata.
Kosket ovat jääneet vieraiksi ja pelottaviksikin, kyllä niistä kuitenkin muutama kuva pitää räpsäistä silloin tällöin, jospa vähitellen tutustutaan.

Pieni pala Koitelinkoskea

Koitelinkoski on Kiiminkijoessa, lähellä Kiimingin keskustaa, joka on vuorostaan lähellä Oulua.

Aikoinaan saaria on käytetty tilapäisinä hautausmaina vuodesta 1500 lähtien. Ilmankos Koitelissa on rauhallinen tunnelma, vaikka koski pauhaa saarien ympärillä. 

Onhan saaressa toiminut sahakin vuosina 1783-1913, mutta mitään rakennuksia ym. ei ole jäänyt muistuttumaan tästä historian vaiheesta. Ainoastaan monet pienet reitit on nimetty tähän toimintaan viittavin nimin. 

Pitkospuiden varrelta löytää useita hyvin varusteltuja nuotiopaikkoja, kesäisin saaressa toimii myös kahvila.

Koitelin nimi tulee muuten saamen kielen sanasta kuoutel, tarkoittaa keskellä olevaa.