Kostean sumuista

Piipahdin Keminmaalla tarkoitus oli kuvailla tuttuja paikkoja, tarkoitukseksi se jäikin.

Päivä alkoi sumuisesti ja vettä valuttaen. Ei tehnyt mieli ulos kameran kera, odottelin, että sade lakkaisi.

Ilma ei kirkastunut, mutta iltapäivälle osui sateeton hetki ja pistäydyin läheisellä joella, jossa on pienoinen koski.

Pihlajanmarjoja on nyt tosi runsaasti, mutta lintuja ei näkynyt. Popsivat pohjoisen puut puhtaaksi ja laskeutuvat sitten alemmaksi, odotellaan :)

Joki oli saanut jää peitteen loppuviikosta, mutta lauhat olivat sen sulattaneet, vain lähellä rantaa oli jään rippeitä jäljellä.

Veden kuljettamat moskakatkin innostavat, eihän tässä harmaudessa paljon muutakaan löydy. Puuhun tarttuneet heinän jäänteet saavat mielikuvituksen laukkaamaan, jokin taruolento varmaankin.

Pastellia risukkoon

Syksy ja sumu, ne saavat aikaan sävymaailman, joka loihtii risukostakin maalauksen kaltaisen kuvan.
Syksy on vuodenaika ylitse muiden, niin suuria ja vaikuttavia olotiloja se saa aikaiseksi. Tuttu maisema muuttuu nopeaan, luontoon ilmaantuu värejä ja maan tuoksut, nekin voimistuvat.

Lehdet karisevat jättäen rungot ja oksat paljaiksi.
Sadat seitit koristavat oksistoa sumuisena aamuna, luonto lepää.

Sumujen silta

Sumuinen aamu, mutta nyt kuvausreissu vei rantaa kauemmaksi, Sumujen silloille.

Silta, joka kulkee Maaningan Viennankosken yli, kosken, jolla melkein aina näkee perhokalastajia. Nyt ei kuitenkaan ollut heitä, mutta joitakin lokkeja istui kosken kivillä, kalastajia paikalla kuitenkin.

Lokit silmäilivät sumuista koskea ylös alas ja jonkin silmäyksen sain myös osakseni.

Vanha, harmaa lato piilotteli rannan koivikossa, katseli yhdellä silmällään kulkijoita.

Mutkaista tietä matka johti eteenpäin. Tämä tie on hieman sivussa vilkkaasti liikennöidyltä päätieltä ja täällä sumun keskellä, voi tuntea olevansa yksin maisemassa, joka häipyy kaiken peittävään harmauteen.

Kulku oli hidasta. Tien puissa ja kuihtuneissa kasveissa oli joka askeleella kuvattavaa. Seittejä siellä täällä, toinen toistaan kauniimpia.

Mutta nyt saapasta toisen eteen,  pikkaisen tuulahtelee ja sumu haihtuu pian ja vielä on matkaa jäljellä.

Maaningalla on kanavia kolmekin kappaletta, mutta se vanhin saa olla omassa rauhassaan ja rapistua.
Poikkesin tälle keskimmäiselle, joka ei ole enään käytössä, mutta kanavan ympäristöä kuitenkin hoidetaan.

Väylä johtaa Onkiveden puolelle ja mikäs se siellä pilkottaa, Sumujen silta.

Sumu on jo ohentunut. Silmät tavoittavat muutakin värisävyä kuin harmaata ja katse kiirii kauemmaksi.

Patikointi tekee hyvää. Kävellen voi nähdä ja kokea paljon, edetä rauhassa eteenpäin. 

Monia paikkoja olisin voinut kuvailla pitempäänkin. Mutta koska sumua lähdin kuvamaan, niin matkan oli jatkuttava ennenkuin kohde ehtii häipyä.

Järven sumupeitto

Hienoa, aamu on sumuinen, pian se hälvenee, antaen auringolle tilaa.
Ei tässä kerkiä aamutoimia suorittaan, saappaat jalkaan ja pyjaman lahkeet sisään. Niskaan vielä naulakossa roikkuva tuulitakki ja rantaan.

Sumu liikkuu, paljastaa  hieman saaren puiden latvoja, kohta ne taas häviää.
Aurinko on jo noussut ja hohtaa sumuun antaen hentoja pastellin sävyjä.

Kääntyessäni ympäri huomaan näköpiirissä yksinäisen linnun, se lentää raskain siivenlyönnein, haikara.
Lintu kääntää lentosuuntaa huomatessaan liikettä, pian se katoaa sumuun.

Kuvaan kiihkeästi tuota horisonttia, horisonttia, jossa sävyt vaihtuvat. Tuolla jossain on vastaranta ja välissä saari.

Sumu ohenee ja päästää paikoin läpi enemmän valoa. 

Silmien eteen piirtyy hentoinen maisema. 

Hento ja hauras, hetkessä katoava.

 

Värit voimistuvat ja saaren ääriviivat tulevat selkeämmin esille.

Sumu leijailee veden pinnalla, maisema kirkastuu. Katse tavoittaa saaren rannan sekä veden kevyen liikkeen.

Pian maisema saa tutut värit ja muodot. 

Hetki on ohi, hetki jolloin kaikki häviää.

Tilanne päivitys

Vaaran laki oli aamusella sumun peitossa, vettä tihuutti, mutta oli tyyntä.
Tarkoitus oli tänään ottaa makroja, vaan tulipa tupapäivä.
Välillä näytti valonkajastusta, jospa huomenna.

Yöllä oli kuutamo ja kuunsilta, yritin kuvaa ottaa, akku tyhjä
en viitsinyt vaihtaa.

Nämä tukkakoskelot (?) uiskenelivat aivan rannan tuntumassa, mökin edessä. Vaikka kuinka varovasti ikkunan aukaisin, niin johan ottivat välimatkaa. Ikkuna kiinni ja kohta olivat taas houkuttelemassa kuvan ottoon ja aina menin samaan lankaan.

Mullit sumuisena aamuna

Tuona aamuna , yli viikko sitten, aamu valkeni sankan sumun peittäessä tienoot
Aamutoimet viivyttivät kuvausreissua, joten sumu ehti hälvetä osaksi.
Aurinko suodattui sumuverhon takaa ja loi aamu hetkeen tunnelman, jossa piti kulkea hiljaa.

No, eipä tuo sumu muuta suonut , kuin uteliaat mullit.

" On niin kaunista", tuumasi Jerre-poika, kun mulleja kuvattiin. Ja olihan se , nautittava elokuinen aamu.