Maaliskuinen metsä

Uusi vasta satanut lumi on kuorruttanut puiden oksat ja varvikot. Tätä valkeutta ei kauan kestänyt, märkä lumi tipahteli maahan klöntteinä. Heti kun sade lakkasi.

Pieni metsä on mielenkiintoinen ja sen sisään mahtuu monta maisemaa. Tämä on sellainen sekametsä, jossa kasvaa monenlaisia puita. Isoja ja pieniä, uutta ja vanhaa puustoa. Lähempänä merta on tiheää lehtipuuta, toisessa suunnassa vanhoja, naavaisia kuusia. Metsää kuvaten luovasti kertavalotuksena.

Koska sateen jälkeinen metsä viehätti sävyillään, niin päätin kokeilla erilaista luovaa kuvausta. Tämä kuva on otettu monivalotuksena.

Polkua kävellessä tuli pieni valopilkku vastaan. Nämä lehdet ovat kestäneet sateet ja talven myrskyt, mutta vielä ne jaksaa ilahduttaa kulkijaa.

 

Kevät aurinko laittaa hangetkin kukkimaan. Matalat männyn käkkyrät heittävät kauniit varjot valkoisille hangille.

Varjot pyyhkivät kevyesti auringon lämmittämää lumen pintaa.

 

Hennoille oksille jäänyt lumi sulaa hieman päivän aikana ja yön pakkaset muotoilevat niistä koruja.

Aurinko saa riipukset sädehtimään, mutta pian nämäkin ovat menneen talven muisto vain.

Liian pian kaikki muuttuu. Näitäkin koruja olisi voinut ihastella vielä seuraavanakin päivänä.

Kevät ja kesä saapuu, vaikka hieman keikkuen.

Kostean sumuista

Piipahdin Keminmaalla tarkoitus oli kuvailla tuttuja paikkoja, tarkoitukseksi se jäikin.

Päivä alkoi sumuisesti ja vettä valuttaen. Ei tehnyt mieli ulos kameran kera, odottelin, että sade lakkaisi.

Ilma ei kirkastunut, mutta iltapäivälle osui sateeton hetki ja pistäydyin läheisellä joella, jossa on pienoinen koski.

Pihlajanmarjoja on nyt tosi runsaasti, mutta lintuja ei näkynyt. Popsivat pohjoisen puut puhtaaksi ja laskeutuvat sitten alemmaksi, odotellaan :)

Joki oli saanut jää peitteen loppuviikosta, mutta lauhat olivat sen sulattaneet, vain lähellä rantaa oli jään rippeitä jäljellä.

Veden kuljettamat moskakatkin innostavat, eihän tässä harmaudessa paljon muutakaan löydy. Puuhun tarttuneet heinän jäänteet saavat mielikuvituksen laukkaamaan, jokin taruolento varmaankin.

Poimintoja lokakuulta

Aina, kuin mahdollista täytyy hipsiä pihalle kuvaileen revontulia. Nämä nyt ovat aika laimeat, odotellaan parempia kuvaus öitä:)

Linnuillekin laittelin pähkinää ja auringonkukan siementä. Tietenkin oravat sen huomasivat ja ensimmäisenä päivänä oli melkoinen vilske, kun pähkinöitä piti kantaa pahanpäivän varalle kätköihin ympäri pihamaata.
Harakat tepastelivat sitten perässä ja napostelivat kätköjä minkä ehtivät.
Tinteille ja varpusille jäi ne autingonkukan siemenet. Täytyypä miettiä  uudestaan tuo ruokintapaikka, jotta linnuillekin jää pähkinöitä nokittavaksi.

Lokakuun aamut ovat jo pakkasaamuja , mutta kauniita sellaisia.

Ojanpohjan vesi jäätyy, muodostaa kauniita kuvioita ja mukavasti rapsahtaa rikki, kun sen päällä astelee. Se ratina täytyy välttämättä kokea :)

 Pakkanen ja vesi jäätyessään luovat taidetta. Irtonaisesta jääpalasta voi löytää vaikka jäiset kasvot.

Uutta jäätä

Yöllä on ollut pakkasta sen verran, että avoin rantakaistale oli saanut pintaansa uuden, kirkkaan jään.

Kylmää on ollut muutenkin koko päivän, vaikka aurinko paistaa, mutta tuo tuuli. 

Tuulee voimakkaasti ja nyt nakkelee vielä  vettä perään, ei oikein kiva ulkoilusää.

Kevääseen kuulu

Järven vapautuminen jääkahleistaan.

Rannoille kasautuvat järviruokojen viimevuotiset varret.

Sekä leskenlehtien kirjavoima rantapöheikkö.

Kerroksellista kevättä

Pääsiäisen aikaan kuvattu ja niin ollen, tämäkin kevät muisto on jo haihtunut.

Lentäväkivi

Kuorrutetut jääpuikot

Hyisen veden lahja

Huhtikuun lahja, jäinen koru kivelle.

Valkoviklo sulan reunalla

13.5 matkalla kohti Jäämerta, Saariselän ja Ivalon välillä, huomasimme tämän linnun sulan reunalla, aivan tien reunassa.

Aamupäivä oli aurinkoinen ja kuvatessa vastavaloon lintu näytti mustalta silhuetilta, joten kuvat ovat sitä sun tätä.

Hangella sulan läheisyydessä oli linnun jälkiä ja se tepasteli kuvatessamme välillä lumen päällä ja välillä kahlaili sulassa.

Matkakumppanini tunnisti kahlaajan valkovikloksi. Arvelimme, että on matkalla uuvahtanut ja jäänyt muusta joukosta, sillä tämä oli yksinäinen harhailija.

Viklo oli varmaankin tosi heikossa kunnossa, kun päästi kuvamaan itseään näinkin läheltä.
Sinne sulan reunalle se jäi napottamaan, kun me jatkoimme matkaa.
Toivotaan, että viklokin pääsi matkaan.

Kaislikon lumoa

Kaislikko elää vuodenaikojen mukaan, nyt siitä löytyy kaunista maalauksellisuutta. Veden liike, heijastukset ja alkava jäätyminen, ne luovat lumoavia muotoja ja vastakohtia.

Jään ja veden liitto

Talvi vielä viimeisillä voimillaan tarjosi järvelle kihloja, mutta surkeasti sulhasmiehen kävi. Ei tullut jäästä järven puolisoa, vaan kihlat valui velloviin vesiin.