Miten se sattuikin...

Että nyt, tasan vuosi sitten, olin kirjoittanut edellisen kerran tänne.

Jotenkin vain tuntui, että jos laittaisin hieman kuva kuulumisia ja yrittäisin elvyyttä tämän blogin.

Laitan vaikka näitä viimeisiä kuvia, joita tämän vuoden puolella olen ottanut. Kuvaan nykyisin enimmäkseen monivalotuksia, mutta toisinaan myös muunkinlaisata tulee ikuistettua.

Kuvia tammikuulta

Tammikuu oli kyllä säiden suhteen aika erikoinen, lauhaa, lumetonta, mutta jäätä piisas. Välillä satoi vettä, satoi luntakin, suli pois. Enimmäkseen pilvisen harmaata, mutta joskus kauniita ruskotuksia.

Käynti Sanginjoella ja Lemmenpolulla

 

Sanginjoella käytiin Retkipolun kanssa tammikuulla. Jäiset Lemmenpolut ja hiukka tammikuista aurinkoa.

 

Helmikuu 

 

Helmikuun aamu näytti värikästä raitaa. Taloja lämmitettiin, kun hetkellinen pakkanen saavutti, mutta Ruttis aisti hentoisen lämmön.

Hyvää Ystävänpäivää meille kaikille!

Valoisaa, hetken aikaa

Ruskolankoski, ainoa koski, joka on kävelymatkan päässä.
Vielä oli vettä ja sulaa. Kohta jäätyy, mutta jos vettä riittää, niin saattaa pieni sula säilyä kovienkin pakkasten jäljiltä.

Tuota valoa lähdin metsästämään. Valoa, joka oli niin viettelevän herkkä, suorastaan yltäkylläisen kaunis. Siltä se tuntui, kauan jatkuneen hämäryyden jälkeen.

Valoisa, yksinäinen, pilvikin houkutteli kuvamaan  Astelin vastasataneessa lumessa ja nautin näkymästä, miten voikin olla kaunista, hiljaista. Lähellä pärähtävä moottorisahan ääni rikkoi idyllin. Yritin olla kuuntelematta ja keskityin nauttimaan talven tunnusta.

Valo hiipui pian taivaalta, mutta lumi hohti uutukaisen valkoisena, neitseellisen kauniina. Sanomattakin on selvää, että talven luminen kauneus viehättää.
Lumen painosta kaareutuvat oksat luovat holvikaaria, joiden alta voi kulkea valkeaan unelmaan. Mutta vielä ei ole holvien aika, ehkä myöhemmin, kun lunta tulee riittävästi.

Tätä kuvaa ottaessani satoi jo vettä. Olen tyytyväinen, että ehdin tallentaa muutaman kuvan lumesta ja valosta.

Päivä antoi, mitä aamu lupasi :)