Joulukuun ensimmäinen

Joulukuun ensimmäisenä päivänä oli nollakeli, mutta meren rannalla puhalsi tuuli ja tuntui kovin hyiseltä.
Meri jäätyy, talvi tulee, niinhän sitä uskoi.
Nyt on ollut lämmintä, ihan plussaa mittari osoittanut, vettä satanut, lumet melkein tyystin sulaneet ja paikoitellen tosi liukasta.
Oudolta tuntuu joulu tällaisen sään vallitessa ja päivien alakuloinen harmaus.

Lokakuun siipeilyä

Olipa kiva, kun lokakuulle sattui lämpöinen ja aurinkoinen päivä, ainakin yksi sellainen, mutta mistä sitä tietää, mitä kuu viellä tuo tullessaan.

Siinäkin mielessä sattui tuo valoisa päivä sopivaan saumaan, sillä oli sovittu kuvaussessio joutsenten merkeissä.

Kyllä niitä joutsenia nähtiin ja kuvattiinkiin, mutta olihan siellä paljon muitakin lentäviä kohteita.

 Haapana nuorukainen oli ihana kuvattava ja aivan uusi tuttavuus.

Mustalintuja uiskenteli merellä ja tässä näyttää osa uponneen mereen, mutta aallokkoa oli sen verran, että laineet peittivät välillä linnut täysin näkyvistä.

Näiden kuvattujen lisäksi ainakin tunnistettiin kotka yläpuolella, hippiäisparvi, erinäisiä sorsaparvia ja lisää joutsenia, vedessä ja ilmassa.

Kaiken kaikkiaan hyvä päivä. Kuusi tuntia vierähti merenrannan raikkaissa tuulissa kuin siivillä.

Pikku piikki pallo

 Siilellä on terävät kynnet...

 mustat nappisilmät...

ja yllättävän pitkät koivet.

Erämaakirkko

Pielpajärven erämaakirkolle johtaa polku, jonka yli puikkelehtivat juurakot ja siellä vaanii salakavat kiven murikat.

Sisältä kirkko on rauhan tyyssija, jossa voi hiljentyä kuuntelemaan, niin mitä. No, vaikkapa luontoa ympärillä.

Liian raskaat kotiin vietäviksi

Kuvaan kuitenkin tallensin pari kiveä paenneen meren jäljiltä.
Lauantaina meri oli vielä kaukana tavanomaiselta paikaltaan, muuten nämäkin kivet olisivat olleet veden peittämiä.

Se on syksy

Aronia punastelee kauniina, aurinko saa sen oikein hämilleen monen harmaan päivän jälkeen.

Mansikat ovat menneet täysin sekaisin näistä ilmoista, pukkaavat kukkaa kilvan. Mitenkähän käy ensi kesän sadon kanssa.

Sienen salatut sopet

Joka syksyinen kuvauskohde, harmaamustesieni.

Vihattu ja parjattu

Merimetso on kalastajien ja muidenkin merellä liikkuvien keskuudessa vihattu lintu.
Sotkee ja tappaa puut pieniltä, kallioisilta luodoilta, syövät kalat merestä.

Olen lukenut, että, kun syövät roskakalat, niin ne kalasaaliit paranevat.
Nyt keskustellaan Lintuverkossakin merimetsosta ja se nostattaa kyllä tunteita puolesta ja vastaan.
Itse olen sitä mieltä, että kyllä tälläkin linnulla on oikeus elää, tuo hieman eksotiikkaa lintujen joukkoon.

Mitä se haittaa linnunkakka jossain merenluodoilla, kyllä sitä kakkaa löytyy ihmistenkin jäljiltä ja varmasti pahemmalle haisevaa.

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa totuutta.

Tunnistettuja ja tunnistamattomia

Tämän nyt varmuudella tunnistaa Keltasirkuksi.

Urpiainen on myös tuttu lintu talvenruokinnalta.
Tällä yksilöllä lenteli poikanen mukana.

 Tämänkin olen tavannut. Sinirintahan siinä, vaikka värit ovat vaimeammat kuin keväällä.

Tämä on nimeä vailla, kuuluisiko kerttujen heimoon?

Sain tunnistusapua ja sen mukaan tämä olisi Ruokokerttunen.

Kuuluisikohan tämä sitten kirvisten heimoon?

Tämä tunnistettiin Pajusirkuksi.

Hailuodon kuvausretkellä tavattuja pieniä siivekkäitä 30.8.2013

Nokinen rantakana

Eilen oltiin Hailuodossa kuvaamassa. Ensimmäisellä lautalla, joka lähti 5.30, mentiin ja ensimmäiset auringon säteet ilmaantuivat noihin aikoihin.
Auton keula kohti saaren keskellä olevaa kosteikkoa.
Usva leijaili lammen yllä, lintujen tummat hahmot piirtyivät vettä vasten.

Usvan hälvettyä paljastui hieno näkymä lammelle, lintuja sata määrin. Niitä oli tässä osassa lampea, ruovikon takana olevilla lampareilla, joka puolella, mahtavaa.
Pian huomattiin, että suurin osa oli tummia, valko-otsaisia nokikanoja.

Koskaan aikaisemmin, en tätä rantakanaa ole nähnyt ja nyt niitä oli silmieni edessä satoja.

Joukosta oli hauska poimia yksittäisi tai vaikkapa pareja, jotka olivat aamutoimissaan.
Nokikanat ovat kuulema aika akressiivisia keväisin, mutta syysmuutto varmaan rauhoittaa ja tällainen rinnakkaiselo oli sopuisaa.

Syötävääkö tähyilet vai peilikuvaasiko ihailet.

 

 

 Nokikanalla on suuret jalat kokoonsa nähden. Olemus muutenkin on tosi hauska.

Pyylevä herra tai rouva, onko hänellä pyrstöä lain, astelee määrätietoisesti eteenpäin.

Sarvet kuin antennit

Etanallehan ne tietenkin kuuluvat.

Käänsin puupölliä ja sieltähän paljastui etana yhdyskunta, toiset olivat tummia ja toiset sitten vaaleita. Olikohan nuo vaaleat albiinoja, ne oli kyllä jonkin verran pienempiä kuin tummat, jospas ne olivat nuoria.

Sumuisella rannalla

Hiljaisella rannalla, aamu sumun syleilyssä, niin hiljaista, rauhoittavaa.

Kultakuoriainen, kuin keskiaikainen ritari

Enpä ole ennen tavannut tätä kuoriaista. Rauhallinen, ei turhia hyörinyt ja pyörinyt auringonkukassa.

Toiset meden kerääjät saivat huoletta kulkija tämän körilään yli, ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta.

Kultakuoriaisen selkää peitti vahvan näköinen kuori, kuin panssari. Kuoren pinnassa oli mielenkiintoista kuviointia ja värit kuin kuparia ikään.

Sudelle ja minulle

Sudenmarja, epäilen tokko sudelle maistuu. Kuten monia uitakin myrkyllisiä kasveja, niin sudenmarjaakin on käytetty lääkekasvina.
Sudenmarjasta löytyy tietoa enemmänkin LuontoPortin sivuilta http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/sudenmarja

Vadelma kyllä maistuu minullekin ja varmaan sudelle myös. Nyt niitä luonnonvattuja löytyy, ken kerätä tahtoo, maku on tosi aromikas.

Lisää tietoutta löytyy LuontoPortista http://www.luontoportti.com/suomi/fi/puut/vadelma

Lauantai-illan seesteisyyttä

Järvi muuttaa sävyjään taivasta mukaellen.
Soutelen hiljalleen pitkin järven rauhallista pintaa, odotan ja nautin hiljaisuudesta.

Yhtäkkiä kuin tyhjästä ilmestyy lentokone, joka lentää kohti auringonlaskua. Yli lentäessään se hohtaa ilta-auringossa aivan punaisena ja ohjaamossa istuu itse Punainen Paroni.

Lentokone ei häiritse rauhallista tunnelmaa vaan tuo siihen oman vivahteensa ja tunnelmansa.