Usvaiset aamusäteet

Heräsin aamuyöstä ja koska uni ei enään tullut, nousin.
Käytin koiran ulkona, ilma tuntui ihanan raikkaalta, olisikohan usvaa.

Kamera kainalossa hiljaisille teille.

Ilokseni huomasin, usvaa, kuin leijailevaa savua.

Se eteni metsän reunassa hiljaa viipyillen, hyväillen ohimennessään ladon harmaita seiniä.
Näkymä, kuin jostain Suomi-elokuvasta

Auringonsäteet ryöpsähtävät yhtenä valokimppuna puiden lomasta ja törmäävät savunharmaaseen seinämään, syntyy "aurinkousvaa".

Matalalta paistava aurinko luo puiden ja leijuvan usvan kanssa satumaisen maiseman, jota katsellessa tuntee suunnatonta mielihyvää.

Rannalle saapuessa aamu saa hillityimpiä värisävyjä.
Hennot värit ja vastarannalla leijuva utuharso loihtii katsojalle pastellisävyisen maiseman, kuin maalauksen.

Valo tunkeutuu kapeana puiden lomasta.
Luonnon oma kohdevalo, jonka valokiilassa tanssii kastepisaroilla koristellut heinät ja horsmat.

Välähdyksen omaisesti lankeaa viimeiset säteet peltoaukiolle.
Kohta valoleikki ja usva ovat poissa.
Aurinko valloittaa taas kerran, uuden päivän.

Nousevalle auringolle

Reppuun kahvit ja hieman evästä, luonnonhelmassa maistuu kiireetön aamupala.
Kamera kainaloon ja pyörän selkään, suunta kohti merenrantaa, rantaa, josta meri oli paennut.

Pyörät parkkiin ja loppumatka kävellen, kolmen pikkusillan kautta rannalle.
Nouseva aurinko oli jo värjännyt taivaanrantaa, hienoinen usva leijaili paikoitellen järviruokojen yllä.

Meri värjäytyi edessämme hentoon pinkkiin, merilintujen äänet voimistuivat, oli aika herätä aamuun.

Lintujen silhuetit piirtyivät tummina värjäytynyttä vettä vasten, tiirat torailivat keskenään.
Aamunraukeus alkaa väistymään.

Aurinko kipuaa korkeammalle, horisontin yläpuolelle.
Pinkki väistyy ja sininen ottaa hiljalleen vallan maisemasta, lämpö nousee.

Rantapusikoista saapuvat luonnonhoitajat nauttimaan auringon ensisäteistä.
Rannalla häärivät ihmiset herättävät kiinnostusta, mutta eläimet suhtautuvat tunkeilijoihin varovaisen uteliaasti ja rauhallisesti.

Kaislikko muodostaa hauskoja, tiiviitä saarekkeita merenpohjaan.
Ei ne kuivuudesta kärsi.
Jatkavat kasvuaan ja odottavat meren saapumista.

Askelten jäljet painautuvat kosteaan mutaan ja pyyhkiytyvät pois, viimeistään silloin, kun jäävät saapuvan veden alle.

On aika siirtyä nauttimaan ansaitut aamukahvit.
Tehtävä suoritettu, uusi päivä vastaanotettu.

Ne kesäyöt...

Tämä yöretki oli mieleenpainuva.
Sain vieraan klo 2.30, toki vieras ei tullut yllätyksenä, kyllähän tätä retkeä edellisenä päivänä suunniteltiin.

Kamera ja eväät reppuun ja menoksi.

Alkumatkasta hieman sumua niityllä.
Oli vielä koleaa.
Takana oli menneet viileät säät ja edessä poutakausi.

Ensimmäinen pysähdys.
Meri kylpi auringon kultaamana ja niin tyyneenä.
Vastarannalla tehdas piirtyi tummana luoden hejastuksia veteen.
Rannan tuntumassa pari venettä odotti tulevaa päivää.

Vesilintupoikue lipui heinikon takaa.
Nauttien aamusta ja auringosta.

Poikaset saivat rauhassa nauttia meren tyyneydestä valppaan emon varoittaessa pienemmistäkin häiriötekijöistä.

Niin kaunista, rauhallista ja mitkä tuoksut.
Ne kesäyöt.

Aurinko tunkeutui puiden lomista ja loihti säteillään salaperäisen satumetsän.

Matka jatkui.
Seuraava pysähdys Varjakan  huvivenesatama, jossa nautimme kahvit sekä hieman purtavaa.
Olihan se jo aamupalan aika.
Hienoinen tuuli nousi ja tuli vilu, joten oli aika jatkaa matkaa kohti lauttarantaa.

 

Lauttarantaan saavuttuamme aurinko oli kivunnut jo  korkeammalle ja  lämmitti kulkijoita.
Rannan tuntumassa oli jälkiä, joita vesi rauhallisin liikkein huuhtoi.
Matalasta kasvustosta tuli pitkät varjot kostealle hiekalle.

Nyt tultiin tien loppuun.
Jos eteenpäin mieli tekee, niin silloin täytyy hypätä lauttaan, joka kuljettaa kohti Hailuotoa.

Paluumatka sujui lämmön helliessä ja auringon loistaessa pilvettömältä taivaalta.