Hämärässä, tuulessa ja tuiskussa

Eilen sitten retkeiltiin kuvaten.

Kuvaussessio aloitettiin Oulujokivarresta, jossa uinaili parvi sorsia. Uskollisesti ne seuraili hämärssä rantatien kulkijoita, toiveena kai jotain purtavaa.
Täällä on ennen ruokittu lintuja, mutta nyt on kaupunki lopettanut ruokinnan. Tottumuksesta jotkut maijailevat vielä rannalla ja ehkä senkin vuoksi, että se pysyy sulana.

Aikomus oli kuvata kaunista kuuraista talvimaisemaa, mutta yöllä oli noussut kova tuuli ja karistanut kuurat ja lumet. Lämpötila oli huomattavasti lauhempi, tuuli kuitenkin aiheutti sen, että sää tuntui yhtä kylmältä kuin edellisenä päivänä.

Merenrannalla tuuli sitten oikein kunnolla, huulet lepattivat vastatuulessa ja lumi kiiti pitkin hiekkarantaa.

Sää ei kuitenkaan karkoittanut pilkkijöitä jäältä.

Rakennuksen suojassa oli tyyntä ja tuntui lämpöiseltä, tämä muotokin vahvistaa tunnetta.

Pilvinen päivä ei jaellut pastellin sävyjä, mutta muodot hivelivät silmää. 

Jotain herkkää kuitenkin.

Kolmas kohde oli lintujen ruokintapaikat, joita yllä pitää Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys.
Tiaisia näkyi useampaa sorttia, joku keltasirkku ja kävipä pikkutikkakin naputtelemassa rasvapötkyä. En ole ennen tätä pikkuista tikkaa tavannutkaan.

Päivä ei valon suhteen ollut paras mahdollinen, mutta myöhemmin päivällä aurinkokin pilkisti. Talvi aikaan aamupäivät ovat vielä pitkälle hämäriä.
Päivä oli kyllä antoisa.
Tulipahan tutustuttua Oulun kaupungin ympäristöön ja tietää, mihin voisi suunnistaa kuvien toivossa.

Talven ihmemaa

Kiteiden kirkkaus

Tänään on ollut sanoin kuvaamattoman upea päivä.
Tästä päivästä muistona hentoiset kiteet, joita oli kaikkialla, kuorruttaen maiseman valkoiseen pumpuliin.

Pastellin sävyjä

Auringon noustessa taivas verhoutuu kauniisiin pastellinsävyihin.
Älä katso aurinkoon, vaan katso taaksesi.

Horisontti melkein häipyy, lumi saa taivaan sävyt.

Meren jäätä peittää ohut lumikerros, jää on paksua, kun se kestää ajaa autolla.

Stora Enson savut ovat pakkasaamuna värjääntyneet hennoin sävyin.

Aurinko paistaa matalalta ja saa lyhkäisen kuvaajan varjon yltämään melkein horisonttiin asta.

Esirippu Koiteliin aukenee

Koitelin upea talviasu

Sunnuntaina pistäydyttiin -23 asteen pakkasessa Koiteilinkoskella, Kiimingissä.
Paikka on nyt tosi upeassa talvisessa asussaan.
Ohuen pilviverhon takaa aurinko lähetti hajavaloa, suoranaista auringonpaistetta ei ollut, siis sää oli kaikkein parhainta.

Ihan hyvin muuten siellä tarkeni, mutta silmälasit jäätyivät, vasen linssi, niin ettei sillä nähnyt laisinkaan.
Välillä lämmittelin laseja, että olisi jotenkin nähnyt kuvata, kun täytyi säädöt nähdä, joka minulla tapahtuu manuaalisesti. Ei johdu kameran puutteista vaan omasta jääräpäisyydestä.

Vettä piisasi ja joki tulvi.
Eräässäkin kohdin vesi oli pakastunut reunoilta ja muodostanut vallit virtaavan veden reunoille. Vesi oli tuolla kohdin korkeammalla kuin rannalla seisoja, mielenkiintoinen kokemus.

Parkkipaikalla oli useampi auto ja kuvaajia paikalla kolmijalkoineen. 

Koiteli vetää puoleensa luontokuvaajia ja reippailijoita, eikä mikään ihme, onhan se Oulun helmi, nyt kun Kiiminki kuuluu Ouluun.

Henkeä salpaavan kaunista oli kaikkealle minne katseensa käänsi.

Harmi, kun kohde on sen verran kaukana omasta lähtöpisteestä, että on harvinaista herkkua käydä koskella.

Jospa olisi kävelymatkan päässä, kuin eräillä, niin olisinpa ahkera kulkija poluilla ja silloilla.

Kyllä talvi lumineen ja pakkasineen on kaunista aikaa, siitä en jäisi paitsi. 

Joulun aikoihin näytti jo huolestuttavalta, mutta saatiinhaan se satumaa, kaikkine kimmeltävine säihkeineen ja kuorrutuksineen.

Valon myötä

Pieniä poimintoja auringon näyttäytyessä.

Pieniä asioita, jotka talven hiljaisuudessa saavat suuria merkityksiä.

Pienetkin pääsevät huomion keskipisteeksi, kun kaikki ympäriltä katoaa, lumeen valkeaan.