Metsän siimeksessä

Voisi melkein sanoa, että metsän sylissä, tai metsä puskee läpi katon.
Joskus olin käynyt katsomassa hylättyä pientä tönöä ja nyt ajattelin käydä sitä kuvaamassa.

Meinasin jo kääntyä takaisin, ei sitä enää ole. Katselin kohti sakeaa kuusikkoa ja lopulta  havaitsin pienen aukion reunassa häämöttävän jotain.

Talo, on se vielä paikallaan, se mitä siitä on jäljellä. Tiheä kuusikko oli saartanut tönön niin tiuhaan, että sain puskea itseni väkivalloin sen läpi.
Olin kuin prinssi Rohkea, joka raivasi itsensä prinsessa Ruususen luo.

Yritin kurkistella ikkunoista sisälle.
Katto ja välikatto olivat romahtaneet alas, joten näin vain lahonneita katon palasia ja puumoskaa.

 

 Metsä oli jo tunkeutunut sisälle asti ja katseli toiselta puolelta uteleliasta häiritsijää.

Kiersin talon etupuolelle tai oikeammin tunkeuduin kuusiviidakon läpi, neulaset pistelivät ilkeästi. Ihan selvästi tunsin, ettei minua tänne kaivata.
Ulkoseinässä, oven vieressä, oli puinen naulakko. Tähänkö pitäisi ripustaa tulijan ulkovaatteensa.

Ehkä kuitenkin kurkkaan sisälle.
Kauniisti patinoituneessa ovessa riippui parikin lukkoa, mutta ovi ei ollut lukossa. Se on kutsuvasti raollaan.

 

Ensimmäiseksi huomaan kaaoksen sisäpuolella ja kengän lojuvan oven edessä.

Siellä on myös penkki ja sen päällä kaunis pyöreä kulho. Se on todella kaunis, niin ihana, ajansyömä pinta.

Seinä on hajonnut ja katkenneiden lautojen välistä tulvii valoa.Seuraavan huoneen katto on sortunut. Nurkassa kyyhöttää pesukone, aikansa palvellut ja hylätty.

Hirret ovat saaneet pintaansa uuden värin, vai olisiko talon asukkaat ne aikoinaan, jollain aineella käsitelleet.
Nuokin esineet on joku joskus nostanut seinälle, jättänyt jälkeensä ja lähtenyt.

Katto pahvi roikkuu talon sisällä kuin aave, huomaatko profiilin.
Taidanpa lähteä, ehkä tulen takaisin.

Jospa tuo talo vielä muutaman vuoden pitää puolensa, lopulta luonto vie kuitenkin voiton.