Reppuun kahvit ja hieman evästä, luonnonhelmassa maistuu kiireetön aamupala.
Kamera kainaloon ja pyörän selkään, suunta kohti merenrantaa, rantaa, josta meri oli paennut.
Pyörät parkkiin ja loppumatka kävellen, kolmen pikkusillan kautta rannalle.
Nouseva aurinko oli jo värjännyt taivaanrantaa, hienoinen usva leijaili paikoitellen järviruokojen yllä.
Meri värjäytyi edessämme hentoon pinkkiin, merilintujen äänet voimistuivat, oli aika herätä aamuun.
Lintujen silhuetit piirtyivät tummina värjäytynyttä vettä vasten, tiirat torailivat keskenään.
Aamunraukeus alkaa väistymään.
Aurinko kipuaa korkeammalle, horisontin yläpuolelle.
Pinkki väistyy ja sininen ottaa hiljalleen vallan maisemasta, lämpö nousee.
Rantapusikoista saapuvat luonnonhoitajat nauttimaan auringon ensisäteistä.
Rannalla häärivät ihmiset herättävät kiinnostusta, mutta eläimet suhtautuvat tunkeilijoihin varovaisen uteliaasti ja rauhallisesti.
Kaislikko muodostaa hauskoja, tiiviitä saarekkeita merenpohjaan.
Ei ne kuivuudesta kärsi.
Jatkavat kasvuaan ja odottavat meren saapumista.
Askelten jäljet painautuvat kosteaan mutaan ja pyyhkiytyvät pois, viimeistään silloin, kun jäävät saapuvan veden alle.
On aika siirtyä nauttimaan ansaitut aamukahvit.
Tehtävä suoritettu, uusi päivä vastaanotettu.

Todella kauniit kuvat <3
VastaaPoistaKiitos Ronja Ryövärintytär, auringonnousu on kaunista katseltavaa :)
PoistaUpeita tunnelmallisia kuvia, heräävästä päivästä.
VastaaPoistaKiitos Kosotäti, aamu rannalla oli hyvä kokemus, äänineen, väreineen ja tuoksuineen. Eikä ollut paarmoja eikä muitakin iniseviä kiusanhenkiä :)
PoistaTunnelmaa aivan tuntuu sisimpääni kuvistasi, minäkin haluan kokea päivän alkua merenrannalla..ehkä joskus. Mahtavat kuvat
VastaaPoistaKiitos Emileitha-kaima:) Olen iloinen jos kuvat tuovat hyviä tuntemuksia!
PoistaMietin näitä upeita aamutunnalmakuvia katsellessa, että miten moni ihminen ei koskaan näe kesäaamun usvaa ja auringonnousua, kun ei jaksa nousta ajoissa.
VastaaPoistaKiitos Seita:) Olen iloinen, että olen saanut itseni ylös ja ulos auringonnousun aikaan ainakin muutaman kerran.
PoistaKuutamoyöt ja usvaiset aamut olisi hyvä nähdä, mutta sehän on vain itsestä kiinni, jospa vielä muutaman kerran...