maanantai 26. tammikuuta 2015

Sunnuntain pihabongaus

Pitihän se bongailla lintuja ja oikein ystävän kanssa.
Tunti vierähti ulkona rattoisasti ja saatiin kirjattua 17 lajia. Suurin ryhmä oli tilhet, joita oli n. 200. Eivät uskaltaneet maahan laskeutua, kun kaksi höpöttävää möykkyä kyttäili lähistöllä.
Tilhien lentoonlähtö oli aika vaikuttava ja kuuluva. Kun suuri määrä lintuja pyrähtää yhtaikaa lentoon, niin siivistä lähtee voimakas humaus.



Kuva on tältä päivältä, eilen ei malttanut kuvata, vaikka useampaan otteeseen saatiin seurata tilhien kisailua, kun ne nousivat tuosta ruokailupaikalta parina suoraan ylöspäin, kuin lemmenleikissä ikään.




Pari naakkaa kirjattiin myös ja tänään sitten sain yhdestä peräti kuvan. Naakka on hieno lintu, josta pidän kovin, tahtoisin muutaman parin pihapiiriin pesimään.




Pikkuvarpuset ovat valloittaneet varpusten elinpaikat. Varpuset ovat vähentyneet melkoisesti, mutta niitäkin seurannassa nähtiin.




 Mustarastas on vieraillut päivittäin tammikuun alusta lähtien ja niinpä se nytkin piipahti tunnin sisällä pariin otteeseen.




Keltasirkkuja oli runsaasti ja tämä peippouros oli saanut kaverikseen toisen peipon, urospuolinen sekin.  Tänään ne istuivat niin kauniisti oksalla rinnakkain.




Viherpeippoja on runsaasti ja olihan sekin edustettuna.

Muita lajeja oli; harakka, fasaani, punatulkku, rastas, urpiainen, kuusitiainen, hömötiainen, sinitiainen, talitiainen sekä pikkuvarpunen.

Olen ahkera lintujen ruokkia ja tarjolla on monipuolisesti ruokaa, siitä johtuen tuo lajirunsaus. Määrät olivat pieniä, mutta uskon, että se johtui siitä, kun oltiin ylimääräisiä pihassa.
Tänään lintuja oli taas melkoisesti. Tilhet jo tuntuvat riesalta, sillä ison parven laskeutuessa pihaan, niin tekevät tarjoilusta pian selvää ja pienemmät eivät uskalla lähestyä ruokapaikkaa laisin.

8 kommenttia:

  1. Sait tosi paljon lajeja bongattua!

    VastaaPoista
  2. Mahtava bongaussaalis! Eilen ajelin autolla töistä kun näin kävelytiellä miehen kuvaamassa todennäköisesti Canonin 400mm:n L-lasilla. Tiirailin, että mitä pensaissa kuvattavaa...Tilhiä! Iso parvi ja aivan nenän edessä! Kirveli kyllä kun ei itse päässyt.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilhiä on kyllä riesaksi asti, syövät niin mahdottomasti. Kyllä noita pieniä käviöitä mielellään ruokkii ja menis siinä muutama tilhi, mutta liika on liikaa kaikessa :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä tuohon laji määrään voi olla tyytyväinen, sillä sunnuntai oli lauha ja ajateltiin josko osa lajeista jää tulematta. Eivät kuitenkaan pettäneet:)

      Poista
  4. Nuo tilhet ruokapaikalla on mahtava kuva, sillähän voit ottaa osaa vaikka kilpailuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noista kyllä kilpailukuviksi ole, mutta ainakin niitä on kiva ottaa. Kävin jo ikkunaakin pesemässä, josko sais terävämpiä kuvia :)

      Poista