Kun nyt on niin pimeää ja onhan tuota kylmääkin piisannut. Kinkkukin jonkin verran maistunut ja makeaa mahan täydeltä.
Ulos ei ole haluttanut mennä ja kuvata tahtoo. Kaikki käy kohteeksi ja useampaan kertaan, kun ei ole kovin paljon luontoa säilönyt talven varalle.
Näinä pitkinä pyhäpäivinä voisi jotain hyödyllistä koittaa tehdä ja olen käyttänyt jonkin verran aikaa tuon kameran salojen tutkimiseen, jotta kesällä olisi iskukunnossa, kun luonto pursuaa kuvattavaa.
Kissankäpälä on niitä lempikukkiani. Viime kesänä keräsin nippuja roikkumaan keittiön ikkunalle, naruun, katosta alaspäin. Olen käyttänyt näitä muutamaan kolmiuloitteeseen kollaasiin ja vielä niitä riittää ehkä johonkin kivaan työhön.
Syyshortensiasta olen myös pitänyt heti kun näin sen punertavat kukinnot. Nämä ovat useamman vuoden takaa ja melko haalistuneita, pöllyttyneitä sekä hauraita, mutta viellä niillä on paikka hyllyn reunalla, maljakossa.
Hauraus on kauneutta herkimmillään. Olet viisaasti kerännyt kuvattavaa talveksi. Tykkään sommittelustasi ja kuvistasi erityisesti!
VastaaPoistaHerkät värit ja kissankäpälässä pehmeänpörröiset muodot. Se on todella ihana kasvi, tykkäsin siitä jo lapsena. Sitä kasvoi kallionkoloissa aurinkoisissa paikoissa.
VastaaPoistaKissankäpälät ovat myös minun suosikkejani, mökillä rinteessä niitä vielä asustelee, toivon jatkossakin. Kauniin herkkiä kuvia olet ottanut.
VastaaPoistaAi onpa pehmyt tassu kissalla.
VastaaPoistaPidän kovasti tuosta alimmasta kuvasta, hortensia on kuin paperikukka. E tiedä miksi muuta jotenkin japanilainen tunnelma siinä. Pidä itse usein siitä estetiikasta kovasti.
Hyvää vuodenvaihdetta sinulle Pehmyt piirto! Ja rikkaita kuvaushetkiä 2010, sitten kun luonto taas pursuaa esiin ja juoksuttaa meitä ees ja taas - vaikka varmaan aika onnelliset pässit olemme siinä narussa. ;)