maanantai 27. kesäkuuta 2011

Keskikesän aikaan




Kokoja polteltiin keskiyön aikaan Maaninkajärven rannoilla. Sää kirkastui sopivasti, aurinkokin paisteli, mutta juuri h-hetken aikaan taivaalle kerääntyi pilviä.
Laskevan auringon ja sadetta kantavien pilvien myötä maisema kylpi erikoisessa valossa. Valo heijastui pilvistä veteen ja kietoi järven hentoon punerrukseen. Tuota eteen aukeavaa hetkeä katsellassa tuli taas kerran mieleen, kuinka järvi on ilmeiltään monipuolinen. Valo ja veden liike muuttaa muotoaan melkeinpä hetki hetkeltä.




Aamulla järveä helli auringonpaiste ja sää oli lempeä, niinkuin Juhannukseen kuuluu. Tyyneellä järvellä lipui vene rauhallisesti huristen, vielä idyllisempää, jos vene olisi ollut soutuvene.




Ei kaikilla keskikesä ole rentoutumista luonnossa, vaan joidenkin kesän täyttää aherrus. Nämä lintuemot ovat jotenkin rasittuneen oloisia, värit ovat haalenneet ja muutenkin olemus kärsinyt.
Ylin on  västäräkki, sen nyt vielä tunnistin, mutta en tuota alinta, voisiko olla peippo (ei kai)?





4 kommenttia:

  1. Jännä väri on keskiyön kuvassa.
    Etenkin alimman lintusen olemus huokuu
    lievää uupumusta.

    VastaaPoista
  2. Ihmeen voipuneen näköisiä lintusia oletkin saanut tähtäimeesi, liekö juhannusväsymystä? :)
    Vedellä on maaginen voima - valot luovat erilaisia tunnelmia, milloin tramaattisia, uhkaavia ja autereen rauhallisia. Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  3. Tosiaan, kokkokuvassa taivas on kauniin vaaleanpunertavan ja harmaan sekoitus. Kerrassaan hieno värimaailma. Soutuvene, oikeassa olet. Pirullista kuulla moottoriveneen melu kun yrittää nauttia tyynistä vesistä ja päivän rauhasta.

    Voi tipuset, olet aivan oikeassa, väsähtäneitä ja ilmeisen stressaantuneita. Tuli hetkessä mieleen yksinhuoltajien arki elämän pyörityksessä, kun toinen osapuoli puuttuu ja useampi suu huutaa ruokaa. Ei ole helppoa lintumaailmassakaan. Ihana kuvasarja, niin paljon kertova ja ajatuksia herättävä...:)

    VastaaPoista
  4. Todella kiehtovan erikoinen väri juhannusyössä, melkein mystinen kuva kokkoineen....
    Nuo linnut saattavat kyllä olla poikasiakin, västäräkin poikaset ainakin ovat tähän aikaan jo kooltaan melkein aikuisen kokoisia, höyhenet sekasin kerjäävät ruokaa ja ovat muutenkin herttaisen hölmistyneen näköisiä avaraa maailmaa katsellessaan ;))

    VastaaPoista