perjantai 17. elokuuta 2012

Syyläjuuren vieraat













Huomasin , että syyläjuuri oli saanut vieraita varsilleen. Valkoisia mustapilkullisia toukkia ja niitä oli ainoastaan tällä kasvilla, lehdet oli reijitetty ja niillä oli toukkien pieniä uloste palleroita. 

Mitähän lienevät, jos joku tunnistaa, niin mielelläni vastauksen otan vastaan.

Nyt vuosia myöhemmin selvisi minkä toukka on kysymyksessä. Tästä kasvaa pistiäinen ja nimeltään Tenthredo scrophulanae

16 kommenttia:

  1. Ensimmäinen kuva on aivan uskomaton. Ei yhtään tiedä, mitä siinä on. En tunne otusta, mutta kauniit värit sillä on.
    Olen siirtynyt toiseen pohjaan, että saa suuria kuvia, muuten olen edelleen Siiralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset toukat olivat niin mielenkiintoisen näköisiä, että niistä piti ottaa monta, monta kuvaa. Tuo väri oli niin silmään ottava, vaikka ensin ajattelin, että -linnunkakkaa- vaan eipäs ollutkaan.
      Täytyy tulla vierailulle;)

      Poista
  2. Siis aivam mahtavia kuvia.. mikähän lie tuo ötökkä, en tiedä ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole aiemmin tätä nähnytkään ja tosiaan kiinnostaisi tietää nimikin, jotta osaa puhutella oikealla nimellä, kun seuraavan kerran kohdataan.

      Poista
  3. Upeat kuvat toukasta. Toivottavasti joku tunnistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se nimis jostain pullahda esiin, toivotaan ainakin. Sitä on sen verran utelias noiden nimien perään, että tahtoo kaikki nimetä.

      Poista
  4. Mahtavat kuvat, olisikohan jonkun perhosen toukka kun on noin suuri. Karviaispistiäisen toukka on vähän samannäköinen, mutta ei ihan ole sekään. Toivottavasti joku tunnistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon karviaispistiäisen toukka löytyi netistä, sitä myös ajattelin, mutta täytyy vielä varmistaa.

      Poista
  5. Piti vielä vinkaamani, että hyönteisfoorumilta voisi apu löytyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyönteisfoorumia kyllä ajattelin , sieltä saa vastauksen tuota pikaa.
      Olen nyt mökillä ja jäi nuo tunnukset kotiin, joten täytyy odottaa, että pääsee kotikoneen ääreen.

      Poista
  6. Taidokkaalle rullalle oli hän saanutkin itsensä ekassa kuvassa!
    Saattaa olla joku pistiäisen toukka, kun sillä ainakin on noita jalkoja enemmän kuin perhosen toukilla yleensä on.
    En oikein näitä toukkia tunnista, kun vasta opettelen aikuisia perhosia, loppukesällä ne perhosetkin taas tunnistaa, mutta talven aikana tuppaa nimet unohtumaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo asennot viehättivät, niitä oli monella mutkalla ja useampi oli kiertynyt kerälle tuon siemenkotilon ympärille.
      Pistiäinen tämä varmaan on.
      Joitakin perhosia on tullut tutuksi tämän kuvausharrastuksen myötä ja toukkiakin jo muutaman tunnistaa, joten hyvä harrastus kaikin puolin;)

      Poista
  7. Kauniin näköinen toukka, hienosti rullassa.
    Hyvin kuvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin suuremmassa koossa tuon pikkaisen toukan muodot tulee hyvin esiin ja taipuisiahan ne toukat on.

      Poista
  8. Upeassa asennossa osaakin olla!!
    Herkkä tuo eka kuva =D
    En muista koskaan tuollasita nähneeni, joten apua ei minultakaan tunnistamiseen läydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän noita tule huomanneeksi, mutta kun oikein tiirailee läheltä, niin luonnosta löytyy hauskoja yllätyksiä. Ensimmäinen kerta oli mullekin, kun tämän näin.

      Poista