Piipahdin Keminmaalla tarkoitus oli kuvailla tuttuja paikkoja, tarkoitukseksi se jäikin.
Päivä alkoi sumuisesti ja vettä valuttaen. Ei tehnyt mieli ulos kameran kera, odottelin, että sade lakkaisi.
Ilma ei kirkastunut, mutta iltapäivälle osui sateeton hetki ja pistäydyin läheisellä joella, jossa on pienoinen koski.
Pihlajanmarjoja on nyt tosi runsaasti, mutta lintuja ei näkynyt. Popsivat pohjoisen puut puhtaaksi ja laskeutuvat sitten alemmaksi, odotellaan :)
Joki oli saanut jää peitteen loppuviikosta, mutta lauhat olivat sen sulattaneet, vain lähellä rantaa oli jään rippeitä jäljellä.
Veden kuljettamat moskakatkin innostavat, eihän tässä harmaudessa paljon muutakaan löydy. Puuhun tarttuneet heinän jäänteet saavat mielikuvituksen laukkaamaan, jokin taruolento varmaankin.

Sumu pehmentää niin kauniisti maiseman
VastaaPoistaKolmoskuva upposi minuun. Pihlaja koristaa maiseman.
VastaaPoistaKauniit maisemat. Keminmaalla minäkin olen kulkenut joskus.
VastaaPoistaKaunista kuin satumaassa
VastaaPoistaKivan verkkaista kerrontaa, niin kuvissa, kuin teksteissä. Tulee mukavan rauhallinen olo näitä postauksia lukiessa. Ja taruolento ihan taatusti ;)
VastaaPoista