Vaikkei kovin hyvät ennusteet olleet revontulille, niin voihan sitä yöllä muutakin kuvata, öistä luontoa.
Savut tuprusivat, valot loistivat ja yön pimeys loi oman mystisen lisänsä öisiin kuviin.
Pikkupakkanen, mutta vielä oli avovettä, johon erilaiset valot peilasivat. Tylsä, päiväaikainen näkymä Toppilan lämpövoimalasta, saa hiukka romanttisen ilmeen yöllä.
Yö ei ollut niin synkeän musta, maiseman ääriviivat piirtyivät esiin ihan silmin nähtävin muodoin.
Olihan nyt kuitenkin vielä täydenkuun aikaa, vaikkakin taivas oli pilvessä.
Kaupungin liepeillä on kuitenkin niin paljon valosaastetta, jota pilvet heijastavat ja hienoinen lumikate maassa vahvistaa, ettei valo tyystin katoa.
Kyllähän kuukin meille esittäytyi, vienosti kurkistaen pilviverhon takaa.
Talvella voisi siirtyä myös kuvauksessa talviaikaan, sillä päivällä luonto on aika tylsän näköinen.
Yön pimeys maustaa ja ryydittää maiseman.

Upeita ja tunnelmallisia yö kuvia.
VastaaPoistaTosi upeat yökuvat! Kyllä kannatti lähteä, vaikka ei niitä taivaantulia näkynyt! Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaEn voikuin huokaillen katsoa yökuviasi. Nämä ovat niin upeat.
VastaaPoistaKauniita kuvia!
VastaaPoistaHieno idea kuvata illalla, kiitos vinkistä. Kauniita ja tosiaankin erilaisia kuvia kuin päivänvalossa
VastaaPoistaKiitokset teille kaikille :)
VastaaPoistaYökuvaus on aika kiehtovaa ja myös jännittävää. Yksin en tohtisi lähteä, mutta onneksi on kuvaaja ystävä, joka on myös kiinnostunut samankaltaisista kohteista!
Hienoja kuvia, valo elää ja peilautuu tosi upeasti veden pintaan.
VastaaPoistaVoi että, olipas kiva kuvarypäs yökuvausreissulta. Oliko ihan keskiyötä vai vielä myöhemminkin? Tykkäsin tosi paljon, tunnelma välittyy.
VastaaPoistaKiitos Anski ja Valohelmi:)
VastaaPoistaPuolenyön aikaan kuuhailtiin rannalla, mutta meni kyllä seuraavan päivän puolelle. Ihmeen valoisa oli yö, eikä kaikkea valoa voinut sen valosaasteen niminkään laittaa.