Tässä metsän lyhtyjä värillisenä. Otin myös mustavalkoisia, mutta ne ovat tuolla mustaa ja valkoista galleriassa.
Päivä oli ehtinyt jo melko pitkälle, kun tuolla rantametsikössä poikkesin kamerani kanssa. Päivä oli lauha, niinkuin eilinenkin sekä pilvinen. Kaunis kuura oli melkein tipotiessään, mutta nämä lyhdyt loistivat puiden lomasta.
Täytyi tuo otsikko muuttaa, kun ei ollutkaan raita vaan halava, Irmahan tämän tunnisti.

Nämä kuvat ovat PALJON parempia kuin mv kuvapuolella olevat.
VastaaPoistaTässä näkee hyvin, ettei kaikki kuvat sovi muutettavaksi MV kuvaksi.
Niin minunkin mielestä. Olen nyt noihin lähikuviin tykästynyt.
VastaaPoistaTämä seutu on niin latteaa, ettei täältä löydy oikein hyviä maisemia, ei ainakaan sellaisia, joita haluaisi kuvata.
Näitä samanlaisia kuvasin viime vuonna ja minusta ovat hauskoja pallukoita, hyvin olet saanut tallennettua.
VastaaPoistaHurmaavat värisävyt näissä kuvissa ja ihanat taustat.
VastaaPoistaSamaan sukuun kyllä kuuluu kuin raita eli pajuihin, mutta ovat halavan eminorkkoja. Ovat ainoita pajukasveja, jotka pitävät norkkonsa talven yli.
VastaaPoistaHienoja kuvia! Etenkin ensimmäisessä värikontrastit ovat niin upeat, että siksi mustavalkoinen ei ole niin tehokas, vaikka kaunis onkin.
VastaaPoistaTuostahan saisi pumpulia!
VastaaPoistaKauniit kuvat, hienon näköset taustat!
VastaaPoistaKauniin pehmeitä, rauhoittavia katsella.
VastaaPoistaHalava on ihastuttava puu, todella kaunis.
VastaaPoistaSe pukeutuu näihin hahtuviin ihan eri aikaan kuin mikään muu puu ja elää ihan eri rytmiä kuin muut, varsinkin mitkään muut pajut.
Harvoin näkee oikein isoja puumaisia halavia, mutta jos sellaisen löytää niin se on upea löytö.