Puut ja pensaat olivat yön aikana saaneet puhtaat, märät asut oksilleen. Maailma taas kertaalleen oli valkoinen, satumainen.
Talvi jättää viimeisiä hyvästejään, ei ihan vielä tahdo jättää meitä, mutta eronaika lähestyy. Ehkäpä se nyt luovutti valtikkansa nuorelle intomieliselle keväälle, joka malttamattomana on jo jonkin aikaa odotellut.
Toissayönä satoi kymmenisen settiä lunta ja huominseksi luvattiin reilusti enemmän.
VastaaPoistaEi ole kevät vielä ehtinyt varpaitaan pistää oven rakoon.
Aimariinille: Niin, odottavan aika on pitkä. Ei millään malttaisi odottaa, vaan vänkää kevättä vaikka pakolla tulevaksi. Ainahan se sieltä tulee ja tuo omat eväät tullessaan.
VastaaPoistaKävin muuten katsastamassa noita sinun toisia sivuja ja huomasin, että samoilla seuduilla samottu on.
Täällä taas tasaisen harmaata muutaman aurinkoisen päivän jälkeen..
VastaaPoistaLunta, paksua ja märkää sataa taivaalta taas! Eilisen päivän satoi myös, koko päivän ;) Mutta niinhän sitä sanotaan - uusi lumi vanhan surma. Toivon todella niin!
VastaaPoistaPidän positiivisesta asenteestasi. Kuva on kaunis eikä kannata vuodenajoista murehtia. Niillehän me emme mitään voi ja tuskin se jääkausi on tulossa. Kai ne tiedemiehet nyt sen verran osaavat ennustaa : )
VastaaPoistaSitä vauhdikkaammin kevät sitten tulee, mitä kauemmin se joutuu odottelemaan. Mutta varmasti tulee.
VastaaPoistaKyllä se nyt pitää meitiä jännityksessä, ihan aistii kuinka odotellaan varpaisillaan.
VastaaPoistaNoita kevät muuttajia tulee varmaan sitten yhtäkkiä ja monioita lajeja. Eiköhän ne ole jo kerääntyneet tuonne eteläisen Suomen rajamaille.
Kauniin näköinen keväinen lumivaippa sinne onkin sadellut.
VastaaPoistaNyt kun ollaan oltu plussan puolella ensimmäinen kokonainen yökin, aamulla oli niin mukavan lämmintä ulkona. Jotenkin lempeäm lämmmintä!
Ja luonto heräilee pikkuhiljaa, paitsi sitten, kun oikeasti tulee lämmin ja muuttoväki saapuu = ) IHANAA!!!
Jopas on rapsauttanut lunta - eipä tänne onneksi. Mutta niihän sitä sanotaan, että lumi on lumen surma.
VastaaPoistaKyllä se lempeys tänne sitten nousee. Tiet ovat sohjoiset ja lätäköitä näkyy.
VastaaPoistaKauppareissulla käytiin, tultiin takaisin sellaista syrjätietä ja siellä näkyi jo lintujen tiirailijoita. Niitä pulmusia saatta näkyä ja onhan nuo mustavarikset jo tulleetkin. Nehän on niitä ensimmäisiä täällä päin.
Täällä on ollut monta lämpöastetta ja vesi tippuu ränneistä koko ajan.
VastaaPoistaMutta se kestää kauan, että toi lumimäärä sulaa kokonaan pois.
Mutta pihassa on jo ihan maata näkyvissäkin paikkojakin!!!
Olisi pitänyt pitää kamerasta kiinni, koska ensimmäinen muuttolintu vilahti pihallamme. Mutta en saanut kuvaa, koska luin ohjeesi nyt vasta.
VastaaPoistaKiitos, nyt olen varautunut :-)
Niin hellä ja pehmoinen on "talvinen" kuvasi. Kohta se sanoo käsipäivää keväälle ja kosketus on lämpöinen. Sulattaa lumen.
VastaaPoistaOletpa onnekas, koska noin kauniin talvikuvan vielä sait.
VastaaPoistaJotenkin ihana lahja, vielä kerran nauttia uudesta puhtaasta lumesta oksilla ja puissa - se ei enää hermostuta kun jo tietää, että kevät kyllä jo pian tulee.
VastaaPoistaOikein totesit, meillä onkin kaikilla kamerassa onkin kyllä pitelemistä, kun kevät oikein alkaa tehdä tuloaan.