Tänään paistoi jonkun aikaa aurinko ja sen ensi säteitä piti tietenkin yrittää vangita kuvaan. Näitä päiviä tulee vielä, kunhan malttaa odottaa. Olisi tietenkin hyvä jos sattuisivat viikonlopulle, niin niitä hetkiä ehtisi myös kuvata.
Paistoihan se aurinko, mutta ei vielä lämmitä. En kovin kauaa kyllä ulkona viihtynyt, pakkasta oli sen verran, etten halunut kameraa kiusata. Tiedä sitten miten paljon kylmää sietää kerralla, siis kamera.
Kauniita yksityiskohtia,Ensimmäisessä kuvassa auringon säteet kimaltelevat tosi kauniisti. Meillä ei aurinko näyttäytynyt , mutta lämpö oli nollassa ja paljon lunta on tullut. Hyvää pyhää sinulle!♥
Aurinko löytyy kuvistasi, jokaisessa aavistus keväästä. Tänään tosiaan paistoi aurinko, mutta oli yli kaksikymmentä astetta pakkasta. Kuvailin ikkunan läpi oravia ja hankea ja ilapäivällä teimme pikapyrähdyksen Herraskoskelle.
Meillä paistoi koko päivän, mutta eipä kuvia jäänyt plakkariin.
VastaaPoistaKauniita yksityiskohtia.
Mikähän siinä on, kun näin kuvat ekaksi tuli mieleen, miten hellyttäviä.
VastaaPoistaOn ihanat siis!
Totta se on, meillä oli vain niin kylmää,että eipä oikein kauaa kärsinyt ulkona olla ;)
VastaaPoistaPaistoihan se aurinko, mutta ei vielä lämmitä. En kovin kauaa kyllä ulkona viihtynyt, pakkasta oli sen verran, etten halunut kameraa kiusata.
VastaaPoistaTiedä sitten miten paljon kylmää sietää kerralla, siis kamera.
Kauniita, herkkiä tunnelmia, hetkiä, tuokioita. Kylmää oli, vähän liikaakin. Mutta lämpimämpään ollaan menossa...aikanaan.
VastaaPoistaKauniita yksityiskohtia,Ensimmäisessä kuvassa auringon säteet kimaltelevat tosi kauniisti.
VastaaPoistaMeillä ei aurinko näyttäytynyt , mutta lämpö oli nollassa ja paljon lunta on tullut.
Hyvää pyhää sinulle!♥
Kohta tipahtaa, tekee mieli laittaa
VastaaPoistakämmen alle, ettei mene rikki.
Näyttävät niin herkiltä.
Aurinko löytyy kuvistasi, jokaisessa aavistus keväästä. Tänään tosiaan paistoi aurinko, mutta oli yli kaksikymmentä astetta pakkasta. Kuvailin ikkunan läpi oravia ja hankea ja ilapäivällä teimme pikapyrähdyksen Herraskoskelle.
VastaaPoistaAjellessani aurinko sai koivujen latvustot aivan hehkumaan paistaessaan sieltä takaapäin. Ne suorastaan hohtivat. Kuvissasi on toisenlaista kauneutta.
VastaaPoistaSäteet tavoittavat niin pienen kuin suurenkin.
VastaaPoistaNäinä aikoina jokainen valonsäde on tervetullut ja otetaan ilolla vastaan. Olet saanut jonkun talteenkin, hienoa.
VastaaPoista