keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kaunis pakkaspäivä



Kuvat on otettu taskuun mahtuvalla.
Kävin kaupungissa ja muistin, että on pikkuinen mukana. Muutaman kuvan nappasin, huomasin samalla, että voishan sitä useammin poiketa tuonne keskustaan, kyllä sieltä kaunista luontoa löytyy. Laitetaanpa mietintään.
Näkymä on Oulun torilta Pikisaareen päin.



Nämä taivaan sävyt kuuluvat halolle, joka loisti sateenkaaren väreissä molemmin puolin aurinkoa.


 

Nuo halot olivat tosi upeat kun katseli bussin ikkunasta. Ei ollut muuta kuin aakeaa peltoa ja huurteiset puut ja halot loisti horisontissa esteistä vapaana.
Tämän kuvan pikkuisella nappasin, kun jäin autosta pois. Kyllähän nuo nyt haloiksi erottaa, vaikka kuva onkin heikko.

En ole tuollaisia ennen nähnyt, joskus kesällä sellaisen ympyrä kehän auringon ympärillä, mutta se hohti vain vaaleuttaan.



1 kommentti:

  1. Ovat hienoja nuo haloilmiöt. En ole kertaakaan itse sellaista havainnut :(
    Ensimmäisessä kuvassa kaunis, kuulas pakkaspäivä. Kamera olisikin hyvä olla aina mukana.

    VastaaPoista