lauantai 16. maaliskuuta 2013

Onko hän kevään tuoja



Katajapensaassa oli pienoista elämää. Jokin siellä liikahteli ja oksat värähteli.
Kyllä se tässä kuvassa näkyy ja siivekäs on, mutta mikä.
Tälle herkuttelijalle maistui katajanmarjat, aika tuimaa ravintoa, vahvaa, pysykööhän kylmä loitolla näillä eväillä.





Aikansa aterioituaan lennähti koristeomenapuuhun. Niinpä, tuttu on lintu, mutta tähän aikaan vuodesta outo kulkija.



 

Pitihän sitä yrittää kuvata mahdollisimman monelta kantilta, vaikka kesällä ei montakaan silmäystä osakseen saa.
Tähän aikaan vuodesta räkättirastaskin on kuvan ansainnut ja parikin.
 

12 kommenttia:

  1. Onkohan se viettänyt talven Suomessa? Täällä on yksi räkätti ollut koko talven ja ainakin maaliskuun alkuun saakka selvinnyt. Tosin nythän se linnuille vasta tiukkaa tekeekin.
    Räkättirastas on kaunis lintu, kun sitä malttaa katsoa, kesällä ei tosiaan enää huomaakkaan, kun on niin monia muitakin siivekkäitä.

    VastaaPoista
  2. Taitavat jotkut räkättirastaat talvehtia Suomessa. Pari vuotta sitten kuvasin pihanpuun oksalla istuneen räkätin tammikuun puolivälissä, ja pakkasta oli yli kaksikymmentä astetta.

    VastaaPoista
  3. Kävin katsomassa paikallisen lintutieteellisen sivuilta, että miten noita räkättejä oli bongattu täällä Oulun seutuvilla ja kyllähän niitä oli aika paljon huomioitu. En kylläkään aikaisimpina talvina ole nähnyt, joskus mustarastaita ja siksi ensin tämänkin arvelin olevan, kun kaumpaa puun oksalla huomasin.

    VastaaPoista
  4. Ompa räkätillä vielä ankeat olot, mutta kyllä katjanmarjoilla kevääseen selviää, jolloin pääsee kiskomaan maasta pulleita matoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo ihan virkeältä vaikutti, en kyllä tiennyt, että katajanmarjatkin maistuu;)

      Poista
  5. Ainakin muutaman kerran noita herelmiä voi haukata! :) Yhden räkättirastaan olen bongannut ja nähnyt tässä kevättalvella.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä ollut kovin kiinnostunut noista herelmistä, pari kertaa näykkäsi, kai oli niin täynnään katajanmarjoista.

      Poista
  6. Empä ole moista lintusta nähnyt..tuntisinko edes..
    Hyvin sait kuvattua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uskosin, että räkättirastas on tuttu lintu, mutta tuo väritys näyttää talvisissa olosuhteissa, sanoisinko, että peräti kauniilta;)

      Poista
  7. No täälläpäin ei kyllä räkättejä näe, kuin kesällä.
    Ihme, etteivät jäädy näin kylmillä, kun yöllä on kamalasti sitä pakkastakin nyt ollut.
    Mutta teithän hyvän bongauksen, bongaajat olisivatkin jo kurvanneet sinne, jos tietäisivät, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanovat, että linnut sietää kylmyyttä, jos on oikeaa ravintoa saatavilla. Tämäkin on selvinnyt maaliskuulle asti, sillä uskosin, että on jäänyt talvehtimaan. Havaintoja on räkätistä tehty siihen malliin, ei välttämättä tämä yksilö ole ollut niiden kohteena joka paikassa;)

      Poista