sunnuntai 24. elokuuta 2014

Luteita löytyy

Löysinpä muutaman uuden luteen elokuisesta luonnosta.
Ajattelin jo mielessäni, että ötökkäkesä on jo eletty, mutta kyllä niitä vielä löytyy. Luteet ovat kasvaneet nymfi-vaiheista aikuisiksi ja esim. marjaluteita näkyi eilen runsaasti.



Marjaluteita löytyi esim.ahokaunokkien kuihtuneilta kukilta sekä lehdiltä.




Nuolilude on huomattavasti pienempi kuin edellinen, mutta väri kiinnitti huomiota, sillä se erottui hyvin kuihtuneelta kukan mykeröltä.




Ruostekoukerolude on edellisen kanssa samaa kokoluokkaa, mutta hentoisemman oloinen. Siivet ovat läpinäkyvät, joten kuviointi hohtaa siipien läpi.




Piikkiludetta ei voi olla huomaamatta, se on isohko ja selkäosa pyöreä. Selän yläosassa olevat piikit toimivat hyvänä tunnisteena.
Piikkilude on peto, jolle kelpaa toukat ym. hyönteiset ja siksi se on puutarhassa toivottu vieras.




Iso, ruskea lude kiinnitti huomioni, se jökötti lehdellä. Hiukan kömpelösti siirtyi lehden alapuolelle, kuin hidastettuna.
Muistelin joskus nähneeni samankaltaisen ruskean luteen, joka oli pallelude.
Pallelude siis tämäkin, mutta nymfi, joten jonkin verran muuttaa vielä näköään.



6 kommenttia:

  1. Upeat kuvat. Tosiaan tuntuu, että nyt luteita on tosi paljon, en aikaisemmin ole niitä osannut edes katsoa. Eilen vaatteissani on monia kun kuljin pitkässä "heinikossa".

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuula:)
    Minä en uskalla täällä tuonne rantaheinään mennä, siellä on runsaasti punkkeja,. Tullut niitä kohtaan kammo, kun koirassa oli keväällä päivittäin ja useita.

    Luteita kiertelen katsomassa ja kuvaamassa hieman avoimilla paikoilla:)

    VastaaPoista
  3. Jopas on luteita monenlaisia. Onko sulla joku kirja, mistä tunnistat lajit?

    VastaaPoista
  4. On kyllä kirjakin, mutta jäi kotia.
    Olen tuolla facebookissa useammassa hyönteisryhmässä ja sieltä kyllä saa tunnistusapua hetkessä..

    VastaaPoista
  5. Komeat selkäkilvet luteilla!

    VastaaPoista