maanantai 24. tammikuuta 2011

Urpiaisen punaista








Lunta, sitä tuli taas viime yönä, joten talvisia iloja riittää.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Katson, aamuruskoa

















Kyllä tuli aamusella kiire, pohjoisella taivaalla punersi. Kamera kainaloon ja kiirusti kohti avarampia näköaloja.
Tosi upea aamurusko värjäsi taivaan. Se oli vain hetkellinen loisto, pian taivas oli harmaa.
Illaksi saadaan lunta.



lauantai 15. tammikuuta 2011

Auringonsäteet tavoittavat



















Tänään paistoi jonkun aikaa aurinko ja sen ensi säteitä piti tietenkin yrittää vangita kuvaan. Näitä päiviä tulee vielä, kunhan malttaa odottaa. Olisi tietenkin hyvä jos sattuisivat viikonlopulle, niin niitä hetkiä ehtisi myös kuvata.




perjantai 7. tammikuuta 2011

Ohi kiitäviä hetkiä

Kuvattu liikkuvasta autosta















Ennen kuin huomaakaan, hämärä hiipii ja valloittaa näkymät.