tiistai 17. toukokuuta 2011

Luontopolulla nähtyä

Ruissalosta edelleen.
Niin, tämä luontopolku oli ihan muuta mitä luontopoluilta on yleensä odottanut. Tämä oli ihan lenkkeilijöille tehty, joissakin kohdin kyllä täytti omat luontopolku odotukset. Lintuja tai muita luontoon kuuluvia eläimiä ei tarvinnut odottaa näkevänsä, niin vilkas liikenne oli, mutta muuten ihan mielenkiintoinen.



Hauska rinkula oksien ympärillä kiinnitti huomion polun varrella.




Pohdittiin, että mikä tai kuka on häärinyt tämän puun kimpussa. Runkoon oli kaivettu koloja ympäriinsä, ei kai mikään tikka näin alhaalta etsi syötävää. Voisiko asialla olla mäyrä, kenpä osais kertoa sen.



Tämä on sitten varmaankin Isosittiäinen. Näitä näkyi olevan polulla lehtien päällä ihan liikkumattona, liekkö olleet elossa laisinkaan. Ilma oli koleahko ja pilvinen.



Tätä valkovuokko metsikköä ihailtiin jonkin aikaa. Jatkettiin matkaa ja juuriko olin lausunut " Tämä olisi upean näköinen auringossa", niin silloin aurinko loi muutaman säteen metsikköön. Ehdin ottaa pari kuvaa ja silloin säteet olivat jo kadonneet.



Eräässä polun kohdassa oli mahdollista nähdä merta ja rantakallioita.


6 kommenttia:

  1. Olette kulkeneet kaunista luontopolkua.
    Jännä oksa ja mikäköhän on puuta silpunnut, eiköhän vai sittenkin joku tikkalintu.

    VastaaPoista
  2. Valkovuokko metsikkö on hienon näköinen.

    VastaaPoista
  3. Ruissalo on varmaan hieno retkipaikka näin keväällä. En olekaan itse käynyt siellä kun vain hyvin pikaisesti kerran kesällä.
    Tuo toisen kuvan puutyö vaikuttaisi palokärjen tekemisiltä. Palokärki hyvin usein tulee ihan maanrajaan hakkaamaan jopa isoihin eläviin puihin tällaisia isoja onkaloita, siellä on silloin ollut makea muurahaisyhdyskunta tai jotain muita toukkia jonka perässä hän on mennyt.

    VastaaPoista
  4. Kyllä niillä luontopoluilla aina kuvattavaa riittää.
    Ruissalosta olet kuvannut hienoja näkymiä.
    Siellä on jo Kesä hyvällä alulla...!

    VastaaPoista
  5. Taidat olla samanlainen luontopolkuilija kuin minäkin. Puluilla pitää olla kiviä ja kantoja, sen pitää olla kapea ja mieluusti suhteellisen vaikea kulkuinen =DD

    Kuvattavaa toki löytyy myös näiltä toisenlaisilta poluilta, kuten kuvistasi huomaa. Ruissalo on kaunista seutua.

    VastaaPoista