sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kanjonin kätköissä




Kosteaa ja yltäkylläistä vihreää, kuin sademetsän kätköissä ainakin.





 Sammaloituneita puita ja lisää rehevää vihreyttä.





Vilvoittavaa vettä ja valon leikkejä kasvillisuuden seassa.





Niin, olihan minulla tarkoituskin tänne tulooni. Laskeuduin alas kosken alle nähdäkseni vilauksen virtavästäräkistä, sillä tiesin sellaisen pesineen Korkeakoskella, peräti viiden munan voimin.





Ja näinhän minä sen, mutta tämä varmaankin oli poikanen tai sitten naaras, koska väritys oli hailakka.





Tämä lintu harvinaisuus olin saanut renkaan jalkaansa. Odotin jonkin aikaa, että olisin nähnyt sen komean uroksen, mutta nyt kyllä tämä jäi ainoaksi havainnoksi virtavästäräkistä. Ehkä ensi vuonna.





7 kommenttia:

  1. Varsinaisen viidakon oletkin löytänyt. Pitääpä googlata se urostipunen, että minkä näköinen se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viidakko on hyvä saada kameralla aikaiseksi, vaikka kyllä se toisaalta oli ihan rehevä paikka. Se on hyvä puoli tuossa paikassa, että on aika lähellä kesänvietto paikkaa, voi silloin tällöin piipahtaa.

      Poista
  2. Suorastaan jännittäväksi alkaa käydä nämä sinun kuvausretkesi. Melkoiseen viidakkoon laskeuduitkin, onneksi sentään näit tuon harvinaisuuden, Kaunis lintu, harmi ettei herra näyttäytynyt. Oliko muuten hyttysiä? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskeutuminen alas kävi kätevästi rakennettuja portaita myöten. Kävin siellä lauantaina ja vieläkin on pohkeet kipeät. Olisi hyvä harjoitella hieman yleiskuntoa.
      Olin varustaunut hyttysiä varten, mutta täytyy sanoa, että ei niitä pahemmin ollut, omassa pihassakin on enemmän. Joitakin sudenkorentoja lenteli, mutta en edes yrittänyt kuvaan saada.
      Tuolla voisi viihtyä vaikka koko päivän, aamusta iltaan, mutta on on tuo kyyti hankala.

      Poista
  3. Hieno kuvasarja valon ja varjon leikkiä. Rehevää ja kaunista. En ole tuota harvinaisuutta nähnyt, onneksi nyt sentään kuvassasi. Minulle riittää jo tämäkin elämys, myöhemmin sitten herran kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo virtavästäräkki on sellainen uusi tulokas linnustoomme. Nämä olivat ylittäneet uutiskynnyksen Savon Sanomissakin ja paikallislehti kirjoitti myös.
      Korkeakoskella käy keväisin ihmisiä tiuhaan, mutta linnut olivat saaneet kuitenkin poikueensa kasvatettua ja neljä niistä oli rengastettukin.

      Poista
  4. Ei aivan ensi näkemältä uskoisi, että kuvat ovat Suomesta. Runsas, rehevä ja värikylläinen vihreä lyö melkeinpä silmille. Olet kuitenkin saanut kuviin syvyyttä ja mystistä kauneutta, virtavästäräkistä puhumattakaan...:)

    VastaaPoista