sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Huomattu on

Nimittäin tämä fasaanikukko sembrassa.



Enpä varsinaisesti mihinkään tiettyyn aikaan lintuja bongaillut pihalta, vaikka kyllä ne saivat pään pyörälle.

Yritä nyt siinä ruokaa laitella, kun tilhiparvi rynnisti pihaan. Niitä tuntui olevan joka paikassa.
Kävivät urpiaisten ruoka-apajille sekä siihen orapihlajaan, jossa se yksinäinen tilhi istuksi useampana päivä ja naposteli marjoja. Tuli mieleen sitä parvea katsellessa, että kun eilen lähti, niin kävi kaverit hakemassa.
Isäntä meinas, että ainakin 50 oli marjojen kimpussa, hiukan epäilin, mutta muut puut mukaan lukien hyvinkin.

Urpiaisia oli ainakin kolmisen kymmentä saman aikaisesti tilhien kanssa, sintut, tintit ja pikkuvarpuset siihen päälle sekä jokunen viherpeippo ja keltasirkku. Keltasirkkuja istui naapurin puolella parissa koivussa useamman kymmenen siivekkään voimin. En laskenut, sillä olin tuosta lintujen määrästä jo sekaisin.

Houkuttelin tyttöä kuvaamaan, kun itse en sillä hetkellä päässyt. Sitten kun piha jo hiljeni, kävin katsastamassa kameran kera tilhien taakseen jättämää sotkua, niin tuon fasaanikukon huomasin piilottelemassa oksistossa.

6 kommenttia:

  1. No on sinulla ollut viskettä. Taisit tehdä bongausennätyksen :) Fasaani puussa on kyllä kanssa eräänlainen bongaus sekin.

    VastaaPoista
  2. Vilskettä oli kyllä ennätyksellisesti, siihen auttoi varmaan tuokin, että oli vain muutama pakkasaste. Olen minä noille linnuille kantanutkin kaupasta jos jonkinlaisia eväitä, jotta kaikilla olisi sopivaa.
    Lintulajeja ei niin montaa ollut, mutta määrällisesti kylläkin. Jos nuo nyt jäävät majaileen kevääseen, niin taitaa talous mennä kuralle. No tilhet eivät varmaankaan viihdy kovin kauan paikallaan, varsinkin, kun mustamarjaorapihlaja on putsattu marjoista.

    VastaaPoista
  3. Hyvä tavaton, mikä määrä pihapiirissä lintuja. Vähän haikeaksi vetää, sillä omilla ruokintapaikoilla ei kovin laaja ole lajien kirjo, eikä määrällisestikään paljon lintuja. Aina sentään joitakin tinttejä, närhejä, tikkoja.
    Kalreissulla tänään sentään lehahti rannan puiden latvustoon varmaan satapäinen teeriparvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen noita lintuja ruokkinut monena talvena, eikä näin paljon ole koskaan ollut siivekkäitä. Yleensä ne on lisääntyneet kevättä kohti.

      Sinä onnellinen saat nauttia närhen läsnäolosta ja tuo teeriparvi kuulostaa upealta, sellaisenko joskus kohtaisi;)

      Poista
  4. Ihanaa kun noin paljon erilaisia lintuja.
    Mutta syöhän ne aikamoisia määriä tietysti..

    VastaaPoista
  5. Sinulla oli vauhtia ja vipinää ruokinnalla! Fasaanikuvastasi tuli lapsuus ja nuoruus mieleen, kotipihassa ja lähimetsässä pyöri fasaaneja. Nyt kun asun muualla päin, fasaaneja näkee paljon harvemmin.

    VastaaPoista