tiistai 15. syyskuuta 2009

Variksia lennossa

Kaura on puitu, mutta maahan varisseet jyvät houkkuttelevat variksia suurin joukoin sänkipellolle.
Varis on aika säikky lintu, ainakin maaseudulla, eihän se ole kovin tervetullut vieras. Nämä ainakin säikähtivät lentoon heti, kun pellon reunaan talsin, täytyy opetella vaanimaan.



5 kommenttia:

  1. Meilläkin on hiljaista, kun sepelkyyhkyt ovat lentäneet myös etsimään pelloilta varisseita siemeniä. Sinitiainen ja talitiainen eilen sovussa uivat, mutta aika hiljaista on lammella ollut.
    Iso lauma oli siellä liikkeellä. Hyvä kun pelästyivät, lentävät linnut ovat kuvauksellisempia kuin maassa kökkäävät. Paitsi jos pääsee ihan lähelle.

    VastaaPoista
  2. Hiljaista meilläkin, varpuset uskollisina vaan pysyvät.
    Ja onhan ne harakatkin, ja variskin joskus.
    Varis on kyllä aika varuillaan oleva lintu, että vahingossa saattaa saada siittä kuvan, kun hiljaa vaanii justiinsa!

    VastaaPoista
  3. Niin kyllähän noita lintuja kuvaisi, jos osaisi paikallaan pysyä. Lauantai-iltana kurkia odottelin laiturilla, ne kun kerääntyvät näin syksyllä läheiseen saareen joka ilta ennen muuttoa. Olin jo istunut pitkät pätkät , ketään ei kuulunut, käännyin ja samassa kuulin äänet. Ihan matalalla lensivät, mutta en kuitenkaan kerennyt kuin mustat ääriviivat napata.

    VastaaPoista
  4. Paljon on lintuja pelloilla, huomaa kun ohi ajelee. Usein jään toiseksi lintujen ollessa vikkelämpiä kuin kuvaaja,

    VastaaPoista
  5. Ei niille siivekkäile pärjää, mutta täytyy aina kokeilla onnea, josko jotain jäisi kuvaan.

    VastaaPoista