torstai 17. kesäkuuta 2010

Kohtaamisia rannalla

Kuvia Hailuodon Marjaniemestä


Hailuodon Marjaniemestä löytyy hiekkaa, merta ja rantavehnää.


Karikukot pesivät ja viihtyvät tiirojen seurassa. Karikukkoa en ole aikaisemmin nähnyt, mutta mieluinen kohtaaminen heti alku metreillä.


Tiirat vartioivat hyvin akressiivisesti pesiään, sen saimme tuntea. Pesät olivat hietikossa aivan polun vieressä ja yhtäkkiä kimpussamme oli monta ilmojen hävittäjää. Linnut syöksyivät alas hiuksia hipojen.


Västäräkit tepastelivat rantavesissä etsien ravintoa, jota aallot toivat tullessaan.


Tämä lokki oli aika rauhallinen ja päästi lähelle, muita ei ollut näkyvissä. Ajattelimme, että on sairas, nousi lopulta kuitenkin  siivilleen.

 Aallot huuhtovat rantaan monenlaista.


























4 kommenttia:

  1. Uljas on tiiran lentoasento. Tietääköhän se sen itse?

    VastaaPoista
  2. Houkutteleva maisema ylimmässä. Kunnon ruohotupsut ja aavaa ulappaa, mitä sitä muuta ihminen voisi toivoa. Hailuodosta haaveillen...

    VastaaPoista
  3. Merenrannat on hauskoja. on heinää ja kuoppia.
    Nyt on käveltävä varovasti rannoilla ettei hairitse lintujen pesimistä
    Kaunis kuvasarja.

    VastaaPoista
  4. Meritunnelmiin on tällaisen maakravun helppo tuudittautua kuviesi mukana. Karikukon olen nähnyt kerran Norjassa, joenrannassa jotain pyydysteli.

    VastaaPoista